Hattulalainen taiteilijana, puuseppänä ja shamaanina tunnettu Josef Tomminen on ylläpitänyt kotiateljee Tuulikumpua vuodesta 2005. Josef Tomminen syntyi Räisälässä Karjalankannaksella 1937. ( Evakkomatkan muistelmia löydät jutun alta. )Taiteellisen uransa hän aloitti aikuisiällä 1974, jolloin aika oli hänelle kypsä. Hän kouluttautui taidemaalari Erkki Mikkolan opissa ja lopulta Hyvinkään taidekoulussa valmistuen 1983. Tomminen oli perustamassa Hämeen Taide Arttelia 1980, jossa hän on opettanut erilaisia taidekursseja. Artteli on edelleen aktiivinen ja toimiva taiteen harrastajien yhteisö, joka toteuttaa kursseja sekä näyttelyitä aktiivisesti eri puolilla Suomea.

Tomminen on myös kirjoittanut ohjekirjan käytännön väriopista, joka kertoo nimensä mukaan käytännönmukaisesti värien käytöstä ja sekoittamisesta. Opas on ytimekäs ja vihkomuotoinen, joten se kulkee kätevästi myös mukana maalausreissuilla.   

Lämpimän karismaattinen Tomminen on löytänyt tiensä useiden hämäläisten sydämiin. Hänen luonaan käydään maalausten kanssa saamassa neuvoja, mielipiteitä ja oppia. Tomminen auttaa muita mielellään eikä taiteesta voi koskaan puhua liikaa.

Tomminen on työskentelyt maalauksen, kuvanveiston ja installaation parissa. Ominaista hänen teoksilleen on shamanismiin viittaava kuvakieli, luontoaiheet, joissa korostuu symboliikka sekä ajankohtaiset poliittiset teemat. Maalauksissa hän käyttää vastavärejä ja optisia väriyhdistelmiä. Maalaukset ovat syntyneet nopeasti. Usein hän käyttää palettiveistä siveltimen sijaan, jotta spontaanius ja paksut maalikerrokset pääsevät oikeuksiinsa.

Veistoksissa hänellä on usein puuta ja metallia. Muotokieli on selkeä ja aiheet maanläheisiä. Usein feminiinisiä, pyöreitä ja pehmeitä muotoja. Veistoksissa näkyy puusepän ammatti ja teokset ovatkin taidokkaasti rakennettuja, selkeitä mutta ja monumentaalisia suuria olentoja.

Tomminen on käsitellyt usein sotaa ja sodan seurauksia teoksissaan. Kantaa-ottavissa installaatioissa ja kollaaseissa on suoria viittauksia tiettyihin sotiin ja niiden taustoihin, kansanmurhiin ja kärsimykseen, jota ne aiheuttavat. Sodan kuvaaminen ja sen kauhut juontavat juurensa Tommisen taustaan Karjalan evakkona, jolloin hän itse koki sodan kauhut. Ukrainan sota on nostanut muistot pintaan ja Tomminen haluaakin muistuttaa siitä, miten lähellä meitä suomalaisia Ukrainan tilanne on. 

Tommisen kotiateljeen verkkosivut sekä Tommisesta ja hänen teoksistaan lisää tietoa löytyy Kotiateljee Tuulikummun sivuilta. https://www.kotiateljeetuulikumpu.com/about.html

Esoteerisuus ja taide kulkevat Tommisella käsikädessä

Tomminen piti muutama vuosikymmen sitten performanssin, jota varten hankki asun ja harjoitteli vuorosanat. Hän esiintyi shamaanina rummuttaen yleisölle. Vuosien mittaan hän alkoi kasvaa rooliinsa ja hiljalleen hänet on alettu tuntea Hattulan shamaanina.

Esoteerisuus ja luottaminen intuitiiviseen ajatteluun näkyvät niin ajattelussa kuin taiteessakin, eikä henkisyyskään kaukana ole luontoa rakastavan ja kunnioittavan Tommisen arjessa tai teoksissa, vaikka varsinaista shamanismia hän ei harjoitakaan.

Performanssin lisäksi Tomminen on pitänyt kursseja, joissa tehdään kehärumpuja poron nahasta sekä rumpujen vihkiseremonioita perinteisin suomalais-ugrilaisin menoin. Lyhyitä rummuttelujakin on vuosien varrella Tommisen pihakodassa järjestetty nuotion ääressä. Rummutus rauhoittaa mieltä ja yhdistää niin ihmisen maahan kuin toiseen ihmiseenkin. Rummutus on myös eksoottista ja ulkomaalaisryhmiä on usein käynyt kodassa nuotion äärellä viihtymässä.  

Tomminen kertoo vahvasta intuitiosta, jonka mukaan hän on elänyt. Intuition antaman tiedon kautta hän on tehnyt valintoja niin arkipäivässä kuin taiteessakin. Myös luonnossa koetut esteettiset kokemukset ovat vieneet varsinkin maalauksissa eteenpäin. Joskus kokemukset ovat olleet niin voimakkaita, että maisema tai yksityiskohta on pitänyt saada maalattua heti, ennen sitä kokemuksesta on ollut vaikea päästää irti.

Tärkeää on ollut myös tarttua niihin tilanteisiin, jotka tuntuvat tärkeiltä. Monesti se voivat kuulostaa pieneltä, kuten vaikuttava kukkaketo tunturin juurella ja sen äärelle pysähtyminen, mutta aina niistä on tullut jotakin enemmän: teoksia, oppia ja sellaista tieota, mitä ei sanallisesti voi ilmaista.

Tommisen muistelmia Evakkomatkasta löytyy kuvien alta jutun lopusta.

Josef Tomminen on kirjoittanut muistelmiaan Karjalasta lapsuusvuosiltaan. Ne julkaistaan myöhemmin Kulttuurimediassa mutta Hämeenlinnan Kaupunkiuutisten juttu Josef Tommisesta, Ukrainan sodasta ja Karjalasta vuodelta 2022 löytyy tämän linkin takaa. https://www.hameenlinnankaupunkiuutiset.fi/paikalliset/4822539

Vuodelta 2019 Kaupunkiuutisten juttu Tommisen näyttelystä, joka pidettiin Wetterin tiloissa kirjaston ollessa remontissa  https://www.hameenlinnankaupunkiuutiset.fi/paikalliset/4865263

Kaupunkiuutiset kirjoittivat 2018 Tommisen teräksisestä veistoksesta Elämänliekki, joka on tehty yhteistyössä Ari Pitkäsen ja Temeko Oy:n kanssa. Juttu polveilee myös Tommisen koiraharrastukseen ja työhön koirien luonnetestaajana. https://www.hameenlinnankaupunkiuutiset.fi/paikalliset/4864516

Hämeen Sanomissa (maksumuurin takana) Tommisesta on kirjoitettu juttu otsikolla ”Taiteilija Josef Tomminen ottaa teoksillaan kantaa maailman hulluuteen”. https://www.hameensanomat.fi/teemat/5248733

Josef Tommisen riipaiseva muistelmakertomus Karjalan evakkomatkasta.

EVAKKOMATKALLA

Evakkomatkalle lähdimme Alhotojalta aurinkoisessa säässä. Määränpäänä Myllypellon 

asema Asemalla oli juna jo odottamassa, Kun saavuimme sinne. Vaunuina oli tavallisia matkustajavaunuja. Asetuimme vaunuihin. Laitettiin tavarat hyllyille. Odotimme liikkeelle lähtöä. Jonkun ajan kuluttua juna nytkähti liikkeelle. Matkan teko oli alkamassa.

Oltiin jo hyvässä vauhdissa, kun alkoi hirveä tärinä. Juna kulki ratapälkkyjen päällä.

Veturi oli suistunut kiskoilta ja makasi kyljellään ratapenkan päällä. Me olimme

aivan veturin perässä olevassa vaunussa. Onneksi koukut irtosivat veturin ja vaunun 

väliltä. Muuten meidänkin vaiunu olisi ollut nurin.

Tärinän voimasta laukut tippuivat hyllyiltä. Eräällä matkustajista oli sokeripaloja rasiassa. Ne olivat osittain jauhautuneet hienoksi. Se oli oikeata koko vartalon hierontaa. Poistuttuamme junasta, veturi puhisi melkoisesti. Olivat juuri lisänneet

halkoja paineen nostamiseksi. Se oli tenderi menosuuntaan. Eli takaperin.

Jotkut toivat ämpärillä vettä ja kaatoivat veturin päälle. Tarkoitus jäähdyttää

veturin pannua. Räjähdyksen estämiseksi. Jouduimme ihan veturin edestä, poistumaan vaunusta. Silloin kyllä pelkäsin veturin räjähtävän. Niin kova puhina

siitä kuului.

Matkanteko tyssäsi sillä kertaa siihen. Uutta junaa ei saatu enää samaksi päiväksi. Eikä muutenkaan oltaisi voitu jatkaa. Rata oli rikkoutunut ja veturi oli osittain tiellä.Jouduimme majoittumaan Myllypellon asemalle seuraavaksi yöksi.

En muista tarkkaan mikä rakennus se oli. Matkustajia nukkui kuka missäkin oli

löytänyt sopivan paikan.Lattiakin oli täynnä nukkumista yrittäviä. Kuin sillit suolassa.

Seuraavana aamuna sitten yritettiin uudelleen matkan jatkamista.  Henkilövaunut  olivat muuttuneet mullivaunuiksi. Nyt päästiin jo liikkeelle. Veturi  ratapenkan pohjalla, Pyörät kohti taivasta.  Veturin saamiseksi pois rataosuudelta. Ratkaisivat

asian kaivamalla hiekkaa ratapenkasta Näin veturi saatiin pyöräytettyä pois kiskojen

tieltä. 

Onnettomuudesta liikkui monia versioita. Mutta vaihde oli ilmeinen syyllinen.

Liekö ollut tahallinen teko vai inhimillinen erehdys.Halusiko joku meidän olevan

seuraavana päivänä Elisenvaarassa.

Päivä oli kesäisen lämmin, kun jatkoimme matkaa. Oltiin hyvissä ajoin Elisevaaran asemalla.Ratapiha oli täynnä junia.Asema oli risteysasema ja siitä lähti useaan suuntaan liikennettä. Jouduimme odottelemaan pitkän aikaa, junan lähtöä.

Jotkut paikalliset tarjosivat jotain syötävää ja juotavaa. Taisi muutaman kuukauden

ikäinen Asserkin saada maitoa. Minulle tarjottiin leivänpala, jossa oli suolasilakkaa

päällä. Mummo suostui syömään silakat. Kyllä se leivänpala maistui silti.

Viereisellä raiteilla oli sotilastarvikkeita sisältävä juna. Se sai lähtöluvan ja raide jäi

 tyhjäksi. Odotteleminen alkoi jo käydä pitkästyttäväksi. Eikä minkäänlaista tietoa, 

milloin matka jatkuu. Sotilasjunat olivat kuitenkin ensimmäisinä kulkuvuorossa.

Odotus vain jatkui ja jatkui. Olimme syömässä jäljellä olevia eväitämme.  Toinenkin juna oli saanut lähtöluvan, ilmeisesti sotilasjuna. Joka oli tullut 

2.

Sortavalan suunnasta. Siinä oli kannakselle meneviä sotilaita. Matkalla torjumaan 

kannaksen suurhyökkäystä. Se ehti lähteä juuri ennen rytinän alkua. Sieltä nähtiin.

Kuinka lentokonelaivue lähestyi asemaa. Laivueessa oli 80 konetta.

Vaunuissa vaan ihmeteltiin miksi juna ei lähtde liikkeelle. Anni mummo seisoi vaunun ovella ja sanoi. Kohta ryssä tulloo.  En tiedä miten hän vaistosi, tai tiesi

näin tapahtuvan. Ei kulunut kuin hetki, kun alkoi kuulua lentokoneiden moottorien pauhu. Sitten alkoi rytinä. Pommittaminen tapahtui kolmessa eri aallossa. Kolmas

aalto kylvi sirpalekranaatteja. Tarkoituksena viimeistellä tuhotyö. Tappaa loput pakenevat ihmiset.

Ensimmäisessä pommiaallossa oli ilmeisesti eniten uhreja. Koska kukaan ei ehtinyt

suojautua mitenkään. Mullivaunut oli varustettu niin kuin saunan lauteet. Siinä voi

istua useammassa kerroksessa. Aimo ja Selman pojat olivat ylimmäisillä tasoilla.

Jossa sijaitsee myös vaunussa oleva luukku. Liekö tällä ollut  vaikutusta siihen,

että siellä olevat haavoittuivat. Aimo sai useita osumia ja menehtyi niihin. Itse olin

vaunun keskipaikkeilla lavereilla. Myös Ukkosimo sai pieniä osumia päähänsä.

Anni mummo seisoi vaunun oviaukossa kädet levällään. Kun jälkeen päin tarkasteltiin asiaa. Hameen helmat olivat riekaleina, mutta mummolle ei sattunut

mitään.

Kun rytinä oli tauonnut ja esimmäinen aalto oli ohi. Väki rynnisti pois vaunuista.

Jokainen oli järkyttynyt tapahtumasta. Kun tulin alas laverilta. Huomasin eräältä naishenkilöltä sirpaleiden vieneen varpaita vasemmasta jalasta. Muuta en vaunusta

poistumiesta muista.Äiti jäi vielä viimeiseksi vaunuun. Katsoen kun Aimo veti viimeisen henkäyksen. Anni mummo sitoi jollain Ukkosimon päätä. Johon oli

osunut pieniä sirpaleita. Eipä kulunut kuin hetki. Kun alkoi kuulua taas koneiden

pauhu. Seisoin vaunun vieressä. Katselin sitä tuhoa . Mitä pommit olivat saaneet 

aikaan. Pommikoneiden aalto oli taas tulossa. Hävittäjien saattamana.Ne lensivät

matalalla. Vain parinkymmenen metrin korkeudella.Ilmeisesti näkivät kohteensa

paremmin.

Näin lentäjän kurkistavan ikkunasta ja katseemme kohtasivat. Silloin heistä tuli vihollinen. Jota en koskaan unohda. Enkä anna anteeksi. Sodassa on sotilaat,

jotka käyttävät aseita. Mutta nämä eläintäkin alempana olevat olennot. Tappoivat

viattomia ihmisiä.

Tässä vaiheessa äitikin oli tullut vaunusta. Sirpale oli mennyt poskesta sisään ja

jäänyt kieleen. Kun alkoi kuulua konekiväärin jytkytys. Tajusin, että nyt on äkkiä

mentävä suojaan. Ehdotin että mennään vaunun alle. Minä menin pyörän kohdalle.

Koska se antoi mielestäni parhaan suojan. Äiti vauva sylissä ja Raimo kainalossa.

Olivat hieman hitaampia. Ehtivät kuitenkin suojaan. Samassa konekivärin suihku

tikkasi ratapölkkyjen päihin. Hiekka vai pöllahti. Olivat tietysti nähneet meidän

suojautuvan. Siinä vaiheessa Raimon jalkaa osui luoti. Meni pitkä aikaa, että pystyi kavelemään.

Seuraava muistikuva on säilynyt, kun kuljen ratapihalla. Vaunuja paloi. Joistakin 

oli toinen pää murskaantunut. Eräs vaunu oli ilmeisesti saanut pommin keskelle

vaunua. Se oli katkennut ja keskikohta kiskojen päällä.Kuljin pientä koivikon reunaa. Kaikkialla näkyi vainajia ja pommikuoppia. Jotkut olivat pommikuopassa.

Sitten tapasin serkkupojan Ahtin. Hänen kanssaa kuljimme etennpäin. Ratapihan takaosasta. Saavuimme johonkin koulurakennukseen. Se toimi ensiapupisteenä.

Avatessamme oven. Sieltä lemahti veren ja orvasketon voimakas haju. Muistan sen hajun viela 80 vuoden jälkeen.

Ihmettelen jälkeen päin. Miten pystyin käyttäytymään niin järkevästi. Hirveästä tilanteesta huolimatta.  Kaikki vähäiset matkatavaratkin olivat jääneet vaunuun.

Tässä koeteltiin ihmisen sietokykyä Äidiltä oli isä hadattu juuri pari kuukautta aikaisemmin. Nyt sitten ryssä tappoi äidin ja esikoispojan. Lisäksi itse pahasti

haavoittunut. Kolmeen päivään ei voinut edes vettä juoda.Sirpale oli pysähtynyt

kielen kantaan ja kieli oli turvoksissa. Silloin ei ollut kirurgisia toimnenpiteitä

tarjolla. Sirpale tuli omia aikojaan ulos. Se oli kuin parin sentin mittainen

kolmioviilan pätkä.                                                                                                               

Pommitusten tauottua,jatkoimme matkaa junalla. Perhe oli hajonnut. Haavoittuneet

olivat ensiavun jälkeen kuljetettu Savonlinnan sotilassairaalaan.  Sieltä Präseinäjoelle. Jossa kansakoulu oli sairaalana. Lotat hoitivat, hoitoa tarvitsevia. 

Minä olin edelleen Anni mummon kanssa. Muistelen Sylvitätini, Ukkosimon

ja osa Selmatädin perheestä olleen mukana. Kun lähdimme Elisevaarasta.

Näkymä oli aivan hirvittävä. Pommikuoppia melkein vieri vieressä. Vainajia

kuoppien reunoilla. Kuka mitenkin retkottaen. Hyvän naapurin ansiosta ympäristö

oli  kuin hävityksen jäljiltä. Sitä ei voi oikein sanoin kuvata.

Peräseinäjoelle mekin saavuimme.. En muista missä olimme majoittuneet. Kun kaikki tavarat olivat jääneet vaunuun. Meillä ei ollut kertakaikkiaan mitään

muuta, kuin likaiset vaatteet päällä. Ruokaankaan ei ollut mahdollisuutta. Kaupasta ei annettu mitään. Kun ei ollut rahaa. Äiti kertoi kun Elisevaarasrta  kuorma- auto

toi heidät rautatie asemalle. Junaan mennessä heitä vieroksuttiin. He menivät 

sellaiseen vaunuun. Joka ei kuulunut evakoille. Menivät kuitenkin istumaan.

Naapurin Kaisa oli myös lapsineen mukana.Äiti kun ei voinut puhua haavoittumisen vuoksi. Kaisa oli sanonut. Me saamme istua siihen, missä on vapaa paikka.

Suurin osa matkustajista oli menossa juhannuksen viettoon. Ehkä tämä poisti

heiltä juhlatunnelman.

Kun kaupsta ei saanut ruokaa, ainoa keino oli lähteä kerjuulle.  Mieleeni on jäänyt

erikoisesti Peräseinäjoen pappilassa kaynti. Juhannus aattona 1944. Pappi seisoi Kuin saarnatuolissa ylempänä rappusilla. Päivitteli siinä sitten. Kun on tällainen väki ja yksi leipä.Minä sain näkkileivän palasen. Mummon jäädessä ilman.

 Luulen , että pappi puhui palturia. Enkä sen jälkeen ole heihin uskonut.

Jotenkin sitä on kuitenkin henkiin jäänyt. Vaikka monenlaista estettä on ollut 

            olemassa. Peräseinäjoella saimme asunnoksi Kuusiston mökin.Jossa olimme

            jonkun aikaa. Siitä sitten evakkotaival jatkui. Monien vaiheiden jäkeen .

            Kokemäelle, Kyttälään. Jossa ei ollut muuta kuin käärmeitä ja peltojen ojissa

            kasvavia koivuja.

Kirjoittanut Josef Tomminen