Herkkyys ja Hillittömyys – Konttorin galleriassa
Minna Haveri
Elina Vänttinen
Vapun alla Kulttuurikonttorin Galleriaan levittäytyi herkkyyttä ja hillittömyyttä seitsemän eri tekijän toimesta. Konttorin tiloissa toimivien taiteilijoiden yhteisnäyttelyssä on väijyttävissä taidetta monessa eri muodossa ja siinä piileekin koko näyttelyn herkullisin juju: teosten monimuotoisuus. Galleriassa on nähtävillä siis kirjaimellisesti herkkyyttä ja hillittömyyttä, sekä ääripäät että välimaasto.
Ensin mainittua edustaa Salla Niemisen Perintö; kolmesta vanhasta käsinkirjotusta keittiöpyyhkeestä koostuva teoskokonaisuus. Vuosikymmenten käytöstä syntyneet kulumat ja repeämät on kirjottu piiloon, parsittu pienin, sievin pistoin sekä näkymättömiin että näkyville. Niemisen sanoin teos kirjoo näkyväksi periytymisen monimutkaista tunnerihmastoa, perittyjä repeymiä ja ikuisia tahroja, sekä yrityksen korjata niitä. Kasvattaa elämän jäljistä jotakin uutta. Eleetön, kaunis ja varsin herkkä kokonaisuus, jossa etenkin vanhojen tekstiilien parissa puuhastelevaa kiehtoo sekä konkreettinen vanhan materiaalin uudistaminen, että siihen kietoutuva metafora. Sitä saattaa nähdä itsensä vanhassa pyyhkeessä, kaikkine arpineen.
Hillittömyysosastolle sitten taas laskettaneen Elina Vänttisen Kesämaa, jossa virkattu ja kovetettu kukkaisloisto loimuaa mustaa pohjaa vasten. Se näyttää kauempaa maalaukselta, mutta kun hiipii lähemmäs väijymään, nousevatkin kasvit kolmiulotteisina kohti katsojaa. Jopa hieman psykedeelinen boogie tässä. Eikä pidä unohtaman Ihokasta, hymyilyttävän viehättävää neuleteosta, johon teki mieleni pukeutua. Samaa hillittömyyttä edustaa Minttu Saarisen Pataljoona, jossa riehakkaat piirakat kukoistavat säntillisissä riveissä, toinen toistaan värikkäämpänä, pörheämpänä ja -kyllä- hillittömämpänä. Näitä rivejä väijyessä saa silmänsä sekoamaan.
Allekirjoittaneen aikaansaannokset laskettaneen myös hillittömyyksiksi, sillä työhuoneen uumenista löytyneistä silpuista ei synny helposti mitään herkäksi luokiteltavaa. My Precious, neuleista, verkkareista ja verhoista syntynyt takki on konkreettinen kuva hamsteriudesta. Se rakentui kaikista niistä riekaleista ja tilkuista, joita Klonkun tapaan aarteinani vaalin. Toinen teos, Tick tock, it´s mad o´clock puolestaan on vanhoista nahkatakeista tehty, herätyskellolta muotonsa lainannut laukku. Sen alkuperäinen ajatus oli olla vain hassu kellokassi, mutta suunnitteluvaiheessa kohdalle osunut ilkeä sairaus toi kellomuodolle syvemmän merkityksen. Tick tock it´s mad o`clock on kehotus toimia nyt, toteuttaa ne hullutkin ideat ja haaveet, sillä huomista ei ole luvattu. Kello käy, mutta miten kauan on jäljellä?
Herkkyyden puolelle taas kallistuisin Noora Savolaisen Keikahduspisteen äärellä. Sympaattinen hahmo kiikkuu katonrajassa pehmeänä ja pastellinsävyisenä, mutta kätkee pehmoisen muotonsa alle syvemmän merkityksen. Iku-Turso, on ollut myyttinen alkuvoima, luonnon tasapainon ylläpitäjä ja. Nyt se haurastuu, kärsii ja menettää värinsä. Teos on tulkittavissa sekä ilmastonmuutoksen aiheuttaman luontokadon kuvaksi, että vertauskuvaksi aikamme henkiselle kuihtumiselle. Siinä se keikkuu monikerroksisine merkityksineen, on yhtä aikaa sekä silmää ilahduttavan soma, että herättelevän hauras.
Noora Tirkkosen öljyväritöissä herkkyys ja hillittömyys karkeloivat sitten käsikkäin. Värimaailma on herkkä, tai ainakin rauhallinen, mutta silmä on löytävinään sekä Vehreydestä että Siimeksestä piileskeleviä suurpetoja. Herkän rauhallisen pinnan alla, kenties viidakossa, kuljeskelevat kissaeläimet, ehkä krokotiilit ja käärmeetkin. Hillittömät sellaiset. Ainakin omat silmäni olivat tavoittavinaan elämöintiä rauhallisen pinnan alla.
Saman suuntainen kokonaisuus on Minna Haverin Tapetti. Se on värimaailmaltaan ja runsaine kuvioineen hillitön ja elävä, mutta säntillinen ja rytmikäs muotokieli tekee kokonaisuudesta rauhallisen. Silmäystävällisen. Ja herättää toki myös ajatuksen, miltä tämä ärhäkkä kuosi näyttäisi jos sillä peittäisi seinän.
