Henna ja katoava taide
Innostuin vähän aikaa sitten hennatatuointien tekemisestä, koska Jyväskylän ainoa tatuointimustetta myyvä kauppa siirtyi pelkästään internettiin joten mustetta pitäisi tilata ennakoiden enkä ole ennakoiva ihminen. Kun luovuus herää, on pakko toteuttaa idea heti. Ja etnisen ruokakaupan valmis tatuointihenna sattui silmään juuri oikeassa saumassa.
Hennatatuointia tehdessäni pohdin sitä, miten harmittavaa on käyttää paljon aikaa ja vaivaa asiaan minkä ei ole edes tarkoitus olla pysyvää. Tatuoinnin edetessä tulivat mieleeni buddhalaisten tekemät hiekkamandalat ja niihin liittyvä filosofia kaiken katoavaisuudesta. Hiekkamandalan parissa voi työskennellä useampi ihminen päivien tai jopa viikkojen ajan, hiekka värjätään taidokkaasti ja kuvio suunnitellaan etukäteen huolellisesti. Kuviot ovat monimutkaisia ja teknisesti vaikeita toteuttaa, ja lopputulos on henkeäsalpaavan upea. Kun kuvio on valmis, se tuhotaan kasaksi värillistä hiekkaa.
Mandalan tarkoituskin on hävitä, olla katoavainen ja pysymätön. Usein hiekkamandaloiden hävittämiseen liittyy varsinkin meiltä länsimaisilta ihmisiltä hämmennystä ja surua työn tuhoutumisesta. Ihmiset jotka eivät ymmärrä buddhalaisia ideaaleja saattavat jopa fiilistellä sitä, että sentään työ säilyy kuvien tai videon muodossa, mutta sekään ei ole varsinaisesti totta – työ on tuhoutunut, siitä säilyy vain kopion kopioita, alkuperäinen taideteos on mennyttä. Miksi se on ihmisille niin vaikeaa hyväksyä? Kenties siksi, että katoavaisuus on muutenkin äärimmäisen vaikeasti hyväksyttävä asia? Hiekkamandaloiden taustalla oleva buddhalainen filosofia liittyy juurikin katoavaisuuteen ja kaiken pysymättömyyteen. Ajatuksena on tehdä konkreettisen näkyväksi se, että vaikka asian eteen näkisi kuinka paljon vaivaa ei mikään kuitenkaan ole loppujen lopuksi pysyvää. Maailma muuttuu, asioita ei osata arvostaa ja säilyttää, ihmiset kuolevat, kaupungit tyhjenevät. Kaikki taide tuhoutuu viimeistään kun aurinko räjähtää ja tuhoaa maapallon.
Voisiko taidetta siis ajatella samalla tavalla kuin vaikkapa ruokaa. Kukaan ei ajattele että hyvän aterian eteen tehty työ olisi hukkaan heitettyä vain siksi että ruoka on syöty ja siten ei enää tässä. Hyvän ruoan eteen nähty vaiva näkyy ruoassa saadussa nautinnossa, jos sattuu olemaan niin onnekas että resepti onnistuu juuri oikein. Miksi taiteen pitäisi olla sen pysyvämpää?