Tulen paikalle viittä minuuttia ennen ilmoitettua keikka-aikaa. Tavoitteeni on päästä perimpään takanurkkaan, sillä nautin keikasta eniten, kun saan olla itsekseni. Suunnitelmani onnistuu ja pääsen ihmismassan läpi väljemmille vesille.

Keikka alkaa muutaman sekunnin hiljaisuuden jälkeen. Ihmisiä on paljon, tunnelma on miellyttävä ja aikuiseen makuun sopiva. Kello on vasta yhdeksän, joten suurin osa on aloittelemassa iltaa. Aiemmin alkavat keikat ovat suuri plussa, sillä moni baarikeikkojen lieveilmiö on vähemmän häiritsevä aiemman alkamisajan vuoksi.

Keikan aloittaa 1987 julkaistu Rakkauslaulu. Kappale on mehevää kaihorokkia, jossa on kuitenkin countryyn ja rock´nrolliin viittaavia elementtejä. Vaikka kappaleessa lauletaan ”ei mikään ole hirveämpää, kuin joutua yllättämään vieraan miehen omasta sängystään” , onnistuu se polkaisemaan käyntiin keinuttavan tunnelman, jota yhtye onnistuu yläpitämää loppuun saakka.

Toisena biisinä soi vuoden 2020 Kansas -levyltä tuttu Hullua, joka herättää jo välispiikissään riemunkiljahduksia. Soiton alussa korkeimmat äänet vihloo hiukan korvaan mutta miksaaja saa hienosti tasoitettua äänet harmoniaan.

Huonoa musiikkia – kappaleen sanoista ei saa paljoakaan selvää, monen muunkin biisin lyriikat häviävät soitannan sekaan. Onneksi suuri osa kappaleista on monelle tuttu. Juliet Jonesin sydämelle tyypillisesti soittimia ja soittajien rooleja vaihdellaan lähes biiseittäin. Se tuo omat haasteensa keikkaan niin miksaajalle kuin soittajillekin eikä mikään ikinä mene täysin putkeen. Pitkään yhdessä soittaneen yhtyeen yhteispeli on havaittavissa myös pienien virheiden sattuessa. Soitinten ja roolien vaihto käy kätevästi, vaikka täytyy myöntää, että keikka oli aika-ajoin aikamoista säätämistä äänen, sanoitusten ja settilistan kanssa. Yhtyeen kohdeyleisö tuskin häiriintyy moisesta ja soittajat saivat monet kömmähdykset paikattua suhteellisen hyvin.

Rumpali Jussi Parkkonen esimerkiksi tuli rumpujen takaa laulamaan biisin Kantri (1988). Rosoinen ja raskas ääni sopi mainiosti kappaleeseen, jossa lauletaan ”Tappeluun jouduin eilen illalla. – Väitti etten ole käynyt armeijaa. Pullon päähän rikki löin” . 

Jäin miettimään, että miksaajalla voi olla haastavaa saada jokaisen soittajan tyylinmukainen miksaus siten, että maneerit kuitenkin tulevat esiin. Joissakin vaihdoksissa korvat olivat koetuksella, enemmän äänenvoimakkuuden vuoksi. Muistin, miksi olen panostanut kalliisiin keikkakorvatulppiin, jotka ovat tietysti kotona.

Pelkäsin hiukan, kun näin huuliharpun hakeutuvan huulia kohti Ruhtinas-kappaleen alkaessa, mutta ääni tuli puhtaasti eikä särkynyt. Banjo sen sijaan tuntui aluksi raskaalta muiden soitinten päällä mutta kepeni pian ja alkoi soida hyvin yhdessä muiden äänien kanssa.

Olin toivonut hiukan villimpää kosketinsoitantaa, sillä Juliet jonesin sydämen kiipparit ovat usein innostava osa kappaletta.  Eivät ne silti kylmäksi jättäneet, vaikka ilottelua ei tätä osin keikalla ollutkaan.

Keikan puolessa välissä Kari Hyvärinen (laulu, kitara) vaihtoi Gibson Les Paul kitaransa akustiseen, jolla jatkoi keikan loppuun. Kitaran vaihto oli perusteltua ja valinta sopi hyvin tuleviin kappaleisiin. Tamburiini, huuliharppu ja banjo ilmestyivät ja katosivat ilahduttavasti aina biisin mukaan, milloin kenenkin käsissä.

Yhtyeen sanoitukset ja musiikki herättävät nostalgista tunnelmaa. Sukupuoliroolit on niissä vahvasti läsnä ja suomalaiseen kaihorokkiin on aina kuulunut miehen kurjan aseman ja rakkaushuolien pohdinta.  Kantri kappaleen kehotus ”muusikot, tehkää sellainen biisi, jossa mies ei joudu kärsimään” on kontekstista irrotettuna raikas lähestymistapa traditioon, jolla miehen asemaa käsitellään. Kuitenkin seuraava lause jo palauttaa takaisin perinteisiin sukupuolinormeihin ” Vaimo lähti mukaan jonkun roudarin– kyyneleillä olueni lantraan taas”

Kaikin puolin keikka oli viihdyttävä ja antoi sen, mitä siltä odottikin. Ensimmäisen encoren Helppo elämä – kappale kruunasi tietenkin kokemuksen. Se löytyy myös allekirjoittaneen useammaltakin soittolistalta.