Taidehalli Hämeessä on näyttely Hyvän ja Pahan kone. Näyttelyn tekijä on hämeenlinnalainen kuvanveistäjä Olli Larjo. Olli on tehnyt pitkän uran Hämeenlinnassa. Hän on syntynyt Kuhmoisissa ja opiskellut Helsingissä. Hämeenlinnaan tultuaan hän asui perheineen vanhan kanakoulun tiloissa ja piti myös työhuonettaan samassa rakennuksessa sekä sen pihapiirissä. Sittemmin Olli on ollut vaikuttamassa mm. Taidekasarmin syntyyn ja työskentelee siellä nykyäänkin.

Iloinen, hauskan näköinen ja aina yhtä auttavainen Olli näkyy helposti katukuvassa tunnistettavan tyylinsä ja energisen olemuksensa ansiosta. Olli on aina menossa johonkin tai tulossa jostakin. Hän saattaa hypähdellä paikallaan ja heiluttaa raajojaan puhuessaan niin, että kuulija hengästyy. Vaaleat hiukset sojottavat jokaiseen ilmansuuntaan ja mieleen tulee väistämättä kuuluisa kuva Einsteinista, jossa hiukset sojottavat ja kieli on ulkona.

Olemme sopineet Taidehalli Hämeeseen tapaamisen ja päätämme yhdessätuumin mennä viereiseen Nepalilaiseen ravintolaan Himalayan Kitcheniin tekemään haastattelu. Olli juttelee tarjoilijan kanssa kuin tapaisi vanhan ystävän. He puhelevat niitä näitä ja tarjoilija kertoo käyneensä avajaisten aikaan kurkkaamassa ikkunasta mutta väkeä oli niin paljon, ettei hän uskaltautunut sisään. Olli suhtautuu lämpimän ymmärtävästi.

Istumme pöytään juomiemme kanssa ja saamme naposteltavaksi babadum – leipäsiä. Emme meinaa ehtiä maistaa niitä, kun asiaa on niin paljon. Olli puhuu ja minä kirjoitan minkä ehdin.

Olli kertoo, kuinka lapsena rakensi erilaisia maailmoja pikku sotilaille. Hän rakensi ukkeleilleen lauttoja puroon sekä vesimyllyn, jossa kaikki tapahtui. Vesimylly oli hänen leikkiensä keskiössä ja hän epäilee, että pyörivä liike ja myllyt ovat peräisin siitä ajasta.

Vuosia sitten Olli teki ison teoksen Fiskarsin ympäristötaidenäyttelyyn. Teos rakennettiin sillan alle veteen, vesi virtasi kourua pitkin, kouru jakaantui kahteen kouruun ja nämä kourut jälleen kahteen kouruun muodostaen suoniston, oksiston tai vastaavan kasvuston. Kouruissa oli pieniä myllyjä, jotka synnyttivät kilkattavaa ääntä pyöriessään.

Teos oli paikallaan useita kuukausia ja puusta tehty teos ehti patinoitua, siihen tuli pikku eliöiden muodostamia reittejä, puu värjääntyi punaiseksi ja sai ylleen leväpeitteen. Olli kuivatti laudat ensin Kanakoulun pihalla ja lopullisesti työhuoneellaan. Hän halusi ehdottomasti käyttää ne uudelleen. Näistä laudoista Olli rakensi myöhemmin teoksen ”Jos sä juokset vesi”. Teoksen, joka Ollin sanojen mukaan ”jököttöö massiivisena kassun yläkerrassa, eikä tee mitään”, eikä sen ole tarkoituskaan.

Teosten tekeminen vie aikaa, ideat kehittyvät, hautautuvat ja pulpahtavat uudelleen pintaan työn edetessä. Kaikessa on läsnä jatkumo, joka voi ilmetä yllättävillä tavoilla.

”Jos sä juokset vesi” – teoksen jälkeen syntyivät kineettiset teokset, eli ne, joiden kuuluukin tehdä jotain. Yksi silpoo valoa, yksi pyörii ja yksi tekee ääntä. Jokaisella on oma tehtävänsä. Olli luonnehtii: suuria koneita, jotka tekevät pieniä asioita.

Zeniläinen, vääjämätön, syklimäinen liike yhdistää teoksia. Olli heittää ilmoille ajatuksen rukousmyllystä tai ajatuskoneesta. Teokset tuottavat nimittäin ääntä, jota voisi hyvin käyttää meditaation taustana. Kolmeosainen teoskokonaisuus on hyvin meditatiivinen ja rauhassa katsellessa se vie rauhoittuneeseen tilaan. Olli sanoo, ”jos ihminen on rauhassa, sille tulee väistämättä ajatuksia ja tuntemuksia”. Teokset ohjaavat myös tällaiseen pohtimisen, vaipumisen ja meditaation tilaan, jossa tilaa on ajatuksille.

Hyvän ja Pahan kone on yksi teos, johon kuuluu monta osaa. Teoksia voi esittää myös yksin mutta niiden tarkoitus on luoda tilaan yksi suuri kone, jonka sisään ihminen joutuu astuessaan näyttelyyn. Jokaisella koneen osalla on oma tehtävänsä suurimman koneen eli Hyvän ja pahan koneen toiminnassa.

Veistoksiin kuuluu myös videoteokset, jotka on Ollin toiveiden mukaan koonnut hänen ystävänsä. Olli kuvasi teokset itse impressionistisiksi pätkiksi, jotka koostettiin noin kymmenen minuuttisiksi kokonaisuuksiksi.  Ystävät leikkasivat ja liimasivat ne kokoon ja esityskuntoon.

Tämä kuvaa Ollin tapaa työskennellä. Hän auttaa ja häntä autetaan. Jos on ongelma, jota ei itse osaa ratkaista, aina voi kysyä ja tietää saavansa apua. Ollilla on paljon ystäviä joiden kanssa hän tekee asioita yhdessä, pohtii, kokeilee ja oppii toinen toisiltaan.

Taiteilijan elämä on aina epävarmaa taloudellisesti, omien voimavarojen tasapainottelua ja jatkuvassa muutoksessa elämistä. Käänteitä voi tulla yllättäen suuntaan jos toiseen. Ystävien ympäröimänä maailma on helpompi paikka myös taiteilijalle. Silloin myös taiteellisesti kunnianhimoisemmat projektit onnistuvat, kun tietää, että ajattelu ei rajoitu vain omiin aivoihin. Aina on käytettävissä myös muiden osaamista. Se jos mikä, on upea mahdollisuus ja näkyy Ollin teoksissa sekä persoonassa.

Kertomuksia

Olli alkoi työstää teoksiaan talvella 2020. Samaisena kesänä ensimmäinen teos oli valmis ja se esitettiin Kortteli 2:ssa Ars, Hämeen kesänäyttelyssä. Suunnitelmana oli alusta saakka useamman teoksen sarja, johon kuuluu 5 teosta. Niistä kolme on valmiina ja kaksi vielä valmistumatta, alkuina Taidekasarmin työhuoneella. Viiden teoksen sarjan läpi kuljetaan koneen sisässä kohti valoa.

Teoksien syntyminen ei ollut suoraviivaista. Oli kokeiltava paljon. Ollilla oli ajatus, kuva siitä, mitä teos tekee ja miltä se näyttää mutta ei osaamista siitä, miten se saadaan tekemään niin. Yrityksen ja erehdyksen kautta kaikki alkoi lutviutua ja sai Olli tietysti apuakin matkan varrella.

Olli sanoo itse, ettei kykene matemaattiseen laskentaan, hän vain näkee miten asiat toimivat ja sitten joku muu tekee laskelmat. ”Kerran piti jakaa ympyrän kehän pituus osiin ja eihän mulla sellaista osaamista ole. Onneksi oli pariväly ja somessa kysyin neuvoa, niin johan alkoi puhelin kilkattaa. Laskukaavat tuli suoraan puhelimeen ja oikeat vastaukset samalla. Veistoksissa pienikin heitto kasvaa toistuessaan. Millin mittavirheestä voi tulla kehän lopussa jo 10 senttiä.”

Ei kaikkea sentään tarvitse parviälyllä ratkaista, sillä taiteilijan työ on suureksi osaksi ongelmanratkaisua ihan käytännössä. On pystyttävä tekemään se, mitä haluaa tehdä niillä materiaaleilla ja työkaluilla, mitä löytyy. Varsinkin uransa alussa on taiteilijan tyydyttävä usein siihen, mitä on käsillä. Se on opettavaista ja kehittä luovaa ajattelua ja ongelmanratkaisua.

 Veistostensa rataksia tehdessä Olli mietti ensin, että miten ihmeessä voi saada ratakset, jotka osuvat yksiin, pyörivät ja oikeasti toimivat. Hän teki paperista sabluunat pienistä rataksista, laittoi ne piirtoheittimeen, vei piirtoheittimen tarpeeksi kauas vanerista, jotta sai haluamansa koon ja lopuksi kalibroi piirtoheittimen pisteiden avulla suoraksi vaneriin nähden siten, että vääristymät ovat mahdollisimman vähäisä. Lopuksi hän yritti silmämääräisesti poistaa piirtoheittimen tekemää optista vääristymää. Tämän jälkeen hän piirsi sabluunan varjon vanerille ja loppu onkin nähtävillä Taidehalli Hämeessä.

Aina ongelmanratkaisukyky ei ole niin toimivaa. Ollilla oli näyttely Hämeenlinnan Taidemuseolla. hän pakkasi teoksensa peräkärryyn ja ajatteli, että kyllä se parinkilometrin matkan kestää vähän huonomminkin pakattuna. Turuntielle saapuessa alkoi takaa kuulua tööttäilyä ja Olli tajusi, että iso osa teosta oli pudonnut ajokaistalle. Hän ei ollut ottanut huomioon, että matkalla on nupukiviä. Kiinnitys ei pitänyt ja teos oli alkanut pomppia eikä pysynyt enää kasassa.

Olli kuvasi tilannetta ”Jengi tööttää ja naureskelee. Ei tapahtunut onneksi mitään. Takana tullut ehti pysähtyä ja kohdattiin ihan hyvillä mielin. Lupasin kyllä kiinnittää teokset jatkossa paremmin”

Lopuksi Olli sanoo, ”asiat on parhain päin, ei ole mitään hätää. Jos joskus menee vähän huonommin, voi ajatella, että nyt kävi näin. Sitten taas uudestaan kohti uusia juttuja. Nuorena olin angstisempi mutta se kuuluu asiaan”

Olli Larjon Hyvän ja pahan kone Taidehalli Hämeessä 7.1.-30.1.
Hallituskatu 14, 13100 Hämeenlinna

Ollin teoksia myynnissä Taidelainaamossa.