The Kinky Thing plays Kingston Wall “III”Suistoklubi 19.12.2025
Silloin kun Kingston Wall oli voimissaan, ysärin alkutaipaleella, olin minä vielä varhaisessa teini-iässä ja kuuntelin heitä kasetilta huoneessani. Keikoille ei ollut toivoakaan kolmetoistakesäisellä, vaikka sinnikkäästi vänkäsin, intin ja kitisin. Lupaa ei irronnut ja niin jäi Kingston Wall näkemättä ikuisiksi ajoiksi. Tyytyminen oli kasetteihin.
Mutta enpä osannut arvata, silloin synkkyyteen vajonneena teininä, että vain kolme vuosikymmentä myöhemmin, pääsisin lopultakin väijymään livenä lähestulkoon autenttista Kingston Wallia. Lienee turha mainita, että ilakoin. Naama neliönä suorastaan.
Iloisena siis vaapuin perjantai-illan pimeydessä Suistolle, jossa The Kinky Thing tykittelisi Kingston Wallin III- levyn kuulijoidensa iloksi kannesta kanteen.
Väijyin toki etukäteen jo hieman, millaisesta pumpusta tässä onkaan kyse ja löytämäni informaation perusteella saatoin päätellä, että luvassa mitä todennäköisimmin on kerrassaan ärhäkkää soitantaa; orkesteria kuvailtiin superlatiivein ja lukemani mukaan he ovat vakuuttaneet soittotaidoillaan sekä soinnillaan tiukimmatkin Kingston Wall -fanit.
Saatoin siis luottavaisin mielin asettaa odotukseni korkealle ja muisteltuani hetken harmissani sitä Kingston Wall -paitaa, joka jäi pieneksi jo viime vuosituhannella, asetuin väijyntäasemiin.
Kuten jo edellä totesin, minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta siitä, miltä Kingston Wall on kuulostanut livenä ja millainen boogie heidän keikoillaan on ollut, mielikuvani perustuu puhtaasti youtubevideoihin ja mielikuvitukseen, mutta uskaltaisin väittää, että The Kinky Thing oli paitsi soitannaltaan, myös viboiltaan niin lähellä alkuperäistä kuin mahdollista. Bändistä sanotaan, ettei se ole mikä tahansa tribuutti, vaan hurmoksellinen kokemus, enkä väitä vastaan; The Kinky Thing ei vain soittanut Kingston Wallin biisejä, se välitti suuremman kokonaisuuden, energian ja elämyksen. Jos oikein intoutuisi maalailemaan, voisi sanoa, että sen keikan ajan Suistolla oli loppusyksy 1994. Ainakin itse solahdin sujuvasti ajan verhon läpi vuosikymmenten taakse ja vain satunnaiset, kuvaamaan kohotetut älypuhelimet muistuttivat mitä vuotta oikeasti eletään.
Kingston Wallin kolmoslevyn mielenkiintoisimpiin vivahteisiin lukeutuu elektronisen musiikin kietominen osaksi psykedeelistä kitaratykittelyä. Näiden teknomaustein ryyditettyjen progepläjäyksien monikerroksisuus ja yllätyksellisyys toimivat levyllä (kuten myös puhkikuunnelluilla kaseteilla) ilahduttavasti. Niinpä odotin uteliaana ja hieman jännittyneenäkin, miten tämä puoli livenä lätisee. Ja riemukseni sain havaita, että sehän lätisee suorastaan loistokkaasti. Etenkin ihastuttava Stüldt Håjt, joka sai jo edellä mainitun hurmoksellisuuden täyteen kukoistukseen; yleisö karkeloi raivokkaasti. On myös nostettava hattua rumpalille, joka kaiken tämän paukutti ilmoille ihan muina nuorukaisina. Itse hikoilin jo kuunnellessa.
Runsaslukuinen, hurmokseen villitty yleisö sai luvatun kolmoslevyn biisilistan lisäksi kuullakseen vielä useamman bonusrallin ja soitanta venyi lopulta yli parin tunnin mittaiseksi. Ja miksipä ei olisi venynyt, Suiston keikka oli kiertueen viimeinen ja tämän kuullessani sydän jätti pari lyöntiä väliin; jos olisin missannut tämän, olisi edessä ollut mahdollisesti taas kolmenkymmenen vuoden odotus. Huh.
The Kinky Thing tykitteli siis siinä määrin messevät Kingston Wallit ilmoille, että naamani on yhä edelleen neliönä, yli vuorokausi keikan loppumisen jälkeen. Mikäli siis törmäätte mahdollisuuteen väijyä tätä kyseistä orkesteria näissä samoissa merkeissä, menkää juosten ja ilakoikaa. Raivokkaasti.
