”Joo, ja…”

Osallistuin taannoin Hämeenlinnan Teatterin järjestämille teatteri-ilmaisun kursseille. Kouluttajana toimi Hämeenlinnan teatterin näyttelijä ja yleisötyötä tekevä Henna-Maija Alitalo. Molemmat kurssit olivat kahden päivän mittaisia.

Kurssilla oli kokeneita ja vähemmän kokeneita näyttämöilmaisusta kiinnostuneita. Meitä yhdisti kiinnostus oman ilmaisun kehittämiseen ja oman ilmaisuvoiman löytämiseen. Teimme paljon erilaisia läsnäolo-, tunne-, keskittymis- vuorovaikutus- ja improvisaatioharjoituksia. Lisäksi harjoittelimme näytelmien kohtauksia. Keskeinen osa koulutusta oli se, että reflektoimme ja keskustelimme harjoitusten jälkeen. Voisikin sanoa, että koulutukset noudattivat pitkälti John Deweyn ”learning by doing and reflecting” -oppimismenetelmää.

Kuvassa Ullan rakentama hahmo ”Pikkukakkone”
Kuva: Petra Pulkkinen

Kuunteleminen on supertaito

Oma kiinnostukseni improvisaatiota kohtaan heräsi hieman yllättävääkin kautta keväällä, kun luin kirjan kuuntelemisen taidosta. Minun työtäni työnohjaajana ja työyhteisösovittelijana on auttaa ihmisiä ja työyhteisöjä tekemään parhaansa töissä hyvinkin erilaisissa tilanteissa, silloinkin kun tiimissä on jännitteitä tai konflikteja. Kuuntelutaito on ehkä keskeisin työni edellyttämä taito. Kirja toi esiin, että todella tehokas tapa harjoitella kuuntelemisen taitoa on improvisaatio. Improvisoidessa läsnäolo, keskittyminen ja suhteessa oleminen itseen ja toiseen tai johonkin on keskeistä – ja nämä ovat myös aktiivisen kuuntelun keskeiset edellytykset. Kirja on muuten Kate Murphyn ”Et taida kuunnella” – vahva suositus ihan jokaiselle.

Kuuntelutaidon oppimiskäyrä on pitkä

Yksi tehokkaimmista menetelmistä on kirjan mukaan improvisoitu komedia. Improvisaatiossa näyttelijä ei tiedä, mitä tapahtuu seuraavassa kohtauksessa. Second Cityn taiteellinen johtaja Matt Howden sanoo: ”Koulutamme havainnoimaan erittäin herkästi lavan tapahtumia – kuuntelemme, mitä lavakumppani sanoo ja mitä hän tarkoittaa, sillä jos nämä seikat menevät ohi, kohtauksessa on yleisön mielestä vähemmän järkeä, eikä se oli niin hauska tai taianomainen. Improvisaatiossa keskitytään siihen, että lavakumppanista pidetään huolta ja hänet saadaan näyttämään hyvältä. Kuuntelu on oleellinen taito, jotta se onnistuu.” Erilaisilla harjoituksilla on tarkoitus saada ihmiset keskittymään toisiinsa, kuuntelemaan toista niin tarkasti, että he tahdistuvat toisiinsa henkisesti ja fyysisesti.”

Tekemämme harjoitukset olivat monipuolisia. Osa niistä tuntui tosi vaikeilta ja haasteellisilta. Niitä tehdessä todellakin tunsi tekevänsä töitä. Olin aivan puhki kurssipäivän iltoina, kun tulin kotiin! Ja kuitenkin samalla oli ihan älyttömän hauskaa – ehkä eniten silloin kun tapahtui jotain odottamatonta ja yllättävää. Minuun iski teatterikärpänen – siis sellainen kärpänen, että haluan oppia itse lisää näyttelemisestä ja ilmaisusta. Haluan oppia paremmaksi kuuntelijaksi.

Kolusimme kurssin aikana teatterin kulisseissa, puvustamossa ja ompelimossakin pääsimme käymään – oli mahtava nähdä teatteri niistäkin näkökulmista. Huippua oli myös saada luoda oma hahmo ja päästä tekemään kohtaus toisten hahmojen kanssa.

Mitä opin?

• improvisaatioharjoitusten avulla tosiaankin voi harjoitella kuuntelutaitoa ja se on hauskaa
• moka on lahja
• näyttelijäntyössä tärkeää on auttaa näyttelijäkaveriaan onnistumaan
• näytteleminen on vuorovaikutusta

Niin. Lopuksi haluan vielä sanoa, että on mahtavaa, että Hämeenlinnan Teatteri tekee tällaista osallistavaa ja kokeilevaa yleisötyötä. Hämeenlinnan Teatterissa on oivallettu, millaista on vaikuttava yleisötyö – se on kokemuksellista ja osallistavaa ja hemmetin hauskaa! Ja vähän siinä joutuu ja pääsee venyttämään omia mukavuuden rajojaan!

Ulla Sara-aho
Työyhteisösovittelija, työnohjaaja
Rakentavan vuorovaikutuksen ohjaaja
Kulttuurinautiskelija