Astun sisään perinteiseen punaiseen puusta rakennettuun kylätaloon, jossa on eteisessä lipunmyyntitiski, peremmällä suuri juhlasali esiintymislavoineen ja kahvitteluhuone. Olen Kortesjärvellä Suvipäivillä kesätaiteilijan roolissa pitämässä työpajaa mutta en voi jättää huomiotta tapahtuman arvoa ja merkitystä, en musiikillisesti enkä kulttuuriperinnön näkökulmasta.

Musiikki-illan aloitti perinteinen Kortesjärven pelimannit, joka on soittanut jo kymmeniä vuosia Kortesjärven tapahtumissa. Kokoonpano tietenkin vaihdellen mutta jokainen upeaa perinnettä kunnioittaen. Niin pitkä perinne kylän pelimanneille on etelämpänä ihme. Ja niin on myös toimiva, elävä kylätalo, jonne löytyy salillinen ihmisiä rupattelemaan ja nauttimaan musiikista.

Kesäkuinen iltapäivä Kortesjärvellä sai villin sävyn, kun Suvipäivien ohjelmassa lavalle astui Mäsä Duo, mielestäni perisuomalaisen pelimannihengen ruumiillistuma. Viulisti Kyösti Järvelän ja haitaristi Lauri Kotamäen muodostama kaksikko toi mukanaan vähintäänkin kyseenalaisia vitsejä, laajoja tunneskaaloja ja taidokasta soitantaa mutta myös syvän kulttuuriperinnöllisen merkityksen.
Eikä yhtään voi väheksyä perinteisiä asuja puukkoineen ja vyökoristeineen, olin myyty ja kiletämättä tarkistin tulevan keikkakalenterin.

Kansanmusiikki, erityisesti pelimanniperinne, on ollut keskeinen osa suomalaista kulttuuria. Pelimanneihin on liittynyt vitsikkyyttä, viihdyttävyyttä, kiertäviä tarinoita ja ajan saatossa muokkautuvaa perinnettä unohtamatta muusikon, tai enemmänkin pelimannin, elämäntyyliä, joka on ollut niukkaa, vapaata, boheemia ja villiäkin. Hämeessäkin pelimannius oli vielä muutama vuosikymmen sitten elinvoimaista, mutta nykyään pelimanniperinnettä tapaa enää lähinnä arkistoista, tutkimuksista tai satunnaisina nostalgisina viittauksina. Omassa lapsuudessani  muistan vahvasti moniäänisen pelimannikulttuurin, jossa kaikenlaiset soittajat kiersivät paikasta toiseen ja haitarimusiikkia oli kaikkialla. Muistot johtunevat osaksi boheemista isästäni, joka saattoi tarjota ryypyn jos toisenkin, milloin mistäkin palveluksesta.

 Soittoillat, sukupolvia yhdistävät sävelmät ja pelimannien keskinäinen yhteisö ovat Hämeestä kadonneet yhteiskunnan rakenteiden ja kulttuuristen muutosten mukana. Hämeen pelimannitoiminta on hajautunut, eikä sille ole muodostunut samanlaista elävää jatkumoa kuin Pohjanmaalla. Tosin perinnettä jatkaa Suomen isoin kansanmusiikkijuhla Kaustisen musiikkijuhlat, jonka ympärille on rakentunut väistämättä myös laaja pysyvä musiikillinen yhteisö.

Ainakaan täällä Etelä-Pohjanmaalla, hämäläistaiteilijan näkökulmasta, kansanmusiikki ei ole museoitunut, vaan toimii sosiaalisena ja kulttuurisena voimavarana, joka ylläpitää paikallisidentiteettiä, tuo ihmisiä yhteen ja vahvistaa yhteisöllisyyttä. Erilaiset hankkeet mutta myös kuntien tapahtumatuottajat ovat suuressa roolissa kulttuuriperinnön säilyttämisessä. MäSä Duon kaltainen kokoonpano on tästä erinomainen esimerkki: kyse on enemmän perinteen aktiivisesta tulkinnasta ja uudelleensyntymästä, kehittämisestä ja jatkamisesta.

Palatakseni varsinaiseen musiikkiesitykseen, MäSä duonJärvelän ja Kotamäen yhteistyö huokui juurevuutta, mutta ei jäänyt nostalgian vangiksi.

MäSä Duon ohjelmisto rakentuu pelimannisävelmistä, rekilauluista, kupleteista ja sikermistä, kaikista tyyleistä, jotka olivat aikoinaan keskeisiä tapoja jakaa tunteita, tarinoita ja maailmankuvaa. Miehissä itsessään yhdistyy perinteen ylisukupolvisuus, sillä he ovat kansanmusiikin kasvattamia, siitä eläviä ja niin perinteisen suomalaisen oloisia, jäyhiä, hiukan kurttuotsaisia mutta silti hauskoja, rohkeita ja upeita.

Haitari ja viulu kävivät ilahduttavaa vuoropuhelua, perinteinen rytmi ja melankolia saivat rinnalleen huumoria, rakkautta ja rosoa. Konsertti oli ihanaa tunnetykitystä ja samalla matka menneeseen.

Kortesjärven Suvipäivät toimivat muistuttajana siitä, miksi kulttuuriperintö tarvitsee mahdollistajia – tuottajia, toimijoita, muusikoita ja kävijöitä. Tapahtuma toi yhteen kyläläiset, tilan ja perinteen, joiden välille musiikki rakensi sillan. Mäsä Duon esiintyminen muistutti rituaalia, jossa kannetaan mukana menneisyyden ääntä ja tulevaisuuden mahdollisuutta monissa kerroksissa: tunteissa, aisteissa, soittamisessa, rytmissä ja tarinoissa.

Folkloristiikan näkökulmasta on kiinnostavaa tarkastella, miksi pelimanniperinne on pysynyt vahvana tietyillä alueilla ja kadonnut toisaalla. Hämeen kaupungistuminen, yhteisöjen hajautuminen ja institutionaalisten rakenteiden heikkeneminen ovat syitä kulttuurisen jatkumon katkeamiseen. Etelä-Pohjanmaalla taas paikalliset musiikkiopistot, kansanmusiikkiyhdistykset ja aktiivinen tapahtumatoiminta ovat pitäneet pelimannikulttuurin vireänä. Kyse on paitsi kulttuuripolitiikasta myös paikallisidentiteetin vahvuudesta: eteläpohjalaisuus on säilyttänyt suhteensa maaperäänsä, murteeseensa ja melodiaansa. Tämän totesin jo kuukauden tutkimusmatkani jälkeen.  

MäSä Duon esiintyminen Kortesjärven Suvipäivillä on erinomainen muistutus siitä, että kulttuuriperintö on elävä, liikkuva ja muuntuva osa kulttuuria ja meillä kaikilla on mahdollisuus ylläpitää sitä, vaikka se ei olisikaan aina kovin mediaseksikästä. Pelimannimusiikissa soi muistot, tunteet ja yhteys menneisyyteen ja tulevaan, se myös kantaa mukanaan jonkinlaista perinteistä olemisen tapaa, jota näkee enää vain suomifilmeissä ja juhannusunelmissa.

Kiitos siis MäSä, Kortesjärven Suvipäivät ja Kortesjärven pelimannit upeasta kokemuksesta.