Kätketty kaupunki- kurkistus ajan verhon taa
”Kätketty kaupunki on kokemuksellinen kävelykierros ja tanssiesitys Hämeenlinnassa. Esityksessä osallistujat kiertävät oppaan kanssa eri kaupunginosissa kulkevan, ennalta kuratoidun reitin, jonka varrella he kohtaavat paikkasidonnaisia tanssi- ja musiikkiesityksiä. Esitykset inspiroituvat paikkojen ominaispiirteistä ja niihin liittyvistä muistoista, tarinoista ja tunteista. Hankkeen toteuttavat hämeenlinnalaiset tanssitaiteilijat Salla Talvikki Nieminen ja Tanja Kunnari. Mukana ovat myös tanssitaiteilija Anna Kupari ja näyttelijämuusikko Aleksi Aromaa.” (Kätketty kaupunki 2025)
Sää suosi Kätketyn kaupungin ensi-iltaa, auringon silitellessä otsalohkoa ja vienon tuulen pöllyttäessä liaaneja, oli mukava lähteä vaappumaan ja väijymään kotikaupunkia uudesta näkökulmasta. Tähän kannustettiin jo esityksen alkusanoissa, kehotettiin käyttämään kaikkia aisteja, pitämään puhelin taskussa ja suun supussa, keskittyen siihen mitä uutta mahdollisesti tutuista maisemista voikaan löytyä. Tartuin tähän, suljin puhelimeni ja suuni, ja lähdin vaappumaan kohti kätkettyä kotikaupunkia.
Esitys alkoi Laivarannanpuistosta, jossa verkka-asuissa ilakoivat taiteilijat herättivät myös satunnaisten ohikulkijoiden huomion. Tämä muodostuikin ilahduttavaksi pieneksi sivujuoneksi koko kierroksen ajan, satunnaisten ohikulkijoiden reaktiot äkisti kulkureitille ilmestyviin tanssiesityksiin olivat pääsääntöisesti ihastuneita ja sitä oli esityksen ohella ilo seurata. Väijyttävää siis riitti.
Osa kierroksen esityksistä oli läheltä seurattavia ja toiset taas hieman kauempaa. Erityisesti nämä tanssit, joita yleisö tarkkaili välimatkan päästä, olivat huikeaa seurattavaa. Kun yleisö sijoittui Viipurintien sillan alkupäähän ja Salla Nieminen karkeloi pinkissä koltussa Laivarannanpuiston nurmella, oli näkymässä jotain unenomaista. Tanssi ilman musiikkia, tanssija, joka oli samaan aikaan sekä täysin ympäristöönsä kuulumaton, että täydellinen osanen puistomaisemaa. Ja lisämausteena pikkutyttö, joka katseli lumoutuneena yhtäkkiä arki-illan keskelle ilmaantunutta tanssijatarta.
Kierros jatkui vastarannalle, jossa Aleksi Aromaa paiskasi yleisön (tai ainakin minut) vuosikymmenten taakse, laulaen terveyskeskuksen sisäpihalla akustisen kitaran säestyksellä ja hetkeksi liikenteen kohina kaikkosi, värit haalistuivat ja aikaratas pyörähti kymmeniä vuosia taaksepäin. Sekin oli varsin maaginen momentti ja kyllä, siinä tuli katsoneeksi tuoreella silmällä terveyskeskustakin.
Ja niin kierros jatkui. Kuljimme tuttuja polkuja, tuttujen rakennusten ohitse ja tuttu Vanaja loiski aaltojaan tuttuun rantaan, mutta jokainen matkalla kohdattu esitys tönäisi katsojaa katsomaan hieman eri kulmasta. Esimerkiksi se puu Vaakunan rannassa, oletteko huomanneet, että siihen voisi kiivetä päiväunille? Itse en ollut pannut merkille koko puuta, vaikka siitä miltei päivittäin ohi kirmaankin.
Kätketty kaupunki tuo yllätykselliselläkin tavalla eläväksi kaupunkiin liittyviä tarinoita ja muistoja. Varikonniemessä, metsän laidassa odottanut hahmo, joka johdatti joukon polkua pitkin siimekseen, oli aivan erityisen riemastuttava, hänet nähtyäni saatoin jopa hieman kiljahtaa. Ilosta siis, mitään pelottavaa kaupungin kätköistä ei löytynyt. Vain ajatuksia herättäviä, viihdyttäviä, yllättäviä ja kauniita kohtauksia, joita väijyessä kauniissa kesäillassa parituntinen vierähti kuin huomaamatta. Menkää kokemaan Kätketty kaupunki, se on ilahduttava.
