Jules Varjola Kärsimysviikon päätteeksi Kulttuurikonttorilla
Jules Varjola on tamperelainen muusikko ja runoilija, jonka tuotanto haastaa kuulijansa katsomaan pintaa syvemmälle. Hänen musiikkinsa liikkuu vaihtoehtorockin, folk-vaikutteiden ja vaihtoehtometallin rajapinnoilla. Kappaleissaan hän yhdistelee herkkyyttä ja raskaampia, moniulotteisia sävyjä. Varjola ei ole koskaan hakenut helppoa lähestyttävyyttä tai kaupallista suosiota vaan hänen musiikkinsa on tarkoitettu sinne missä kuulija on valmis pysähtymään ja kuulemaan.
Uusin albumi Perästroika (2023) kokoaa yhteen hänen työnsä ytimen: tummasävyistä, kokeellista ja tarinallista musiikkia, jossa on yhtä lailla paatosta ja pilkettä. Varjolan tuotanto, tämä levy mukaan lukien haastavat kuulijaa sekä musiikillisesti että sisällöllisesti.
Varjolan äänensävyssä on jotakin runollisen lempeää ja samalla syvän ironista. Artistina hän rakentaa polkuja kuulijan ja itsensä välille. Ne kaartuvat, katoavat ja löytyvät uudelleen, kun niille antaa aikaa ja ajatusta.
Kulttuurikonttorin Konttorin galleria sai taas uutta syvyyttä, kun kärsimysviikon kunniaksi siellä esiintyi syvä ja omaleimainen Jules Varjola. Jules Varjolan konsertti Kärsimysviikon yhteydessä oli intiimi kohtaaminen vaihtoehtomusiikin maailmaan. Varjola esiintyi yksin kitaran kanssa mutta kuulosti siltä, kuin mukana olisi ollut vähintään kolme kitaraa ja bassokin.
Sointukulut olivat monimutkaisia ja musiikki kokonaisuudessaan kerroksellista, älykästä, herkkää mutta vaikeasti tavoitettavaa. Sen ääreen on pysähdyttävä, on kuunneltava, oltava läsnä. Muussa tapauksessa musiikin rakenne hajoaa, eikä se anna itsestään mitään. Varjolan sävelyksissä on huumoria ja keveyttä, mutta ne eivät päästä kuulijaa helpolla, onneksi. Joskus tuntuu siltä, kuin kappale olisi jäänyt kesken, kunnes ymmärtää, että juuri niin sen kuului mennä. Välispiikit helpottivat ymmärtämistä, sillä ne tarjosivat hetken hengähdyksen. Ikään kuin oma ajattelu olisi tullut hiukan jäljessä.
Varjolan musiikki on marginaalista, ja juuri siksi niin arvokasta. Se ei varmasti aukea suurelle joukolle ihmisiä eikä resonoi tässä ajassa mutta sen sanoma on niin syvää, että sen äärelle pysähtyminen kyllä kannattaa. Varjola avaa musiikissaan sellaisia ajatuksia, joita on vaikea sanoittaa ja jotka ovat liian monimutkaisia selittää.
Kulttuurikonttorin intiimi tila oli tälle täydellinen näyttämö, ja vanhan puutalon rakenteet tuntuivat kuuntelevat mukana. Aivan kuin seinätkin olisivat hiljaa nyökytelleet ja ihmetelleet, miten eivät ole aiemmin ymmärtäneet sitä, mitä juuri ymmärsivät.
Esityksen jälkeen oli syvä hiljaisuus. Intensiivinen konsertti vei niin syvälle musiikkiin, että piti hetken pohtia, kuka oikein oli ennen konsertin alkua ja mihin oli sen jälkeen menossa.