Vänskän kolmas romaani Valkoinen Aura kertoo Iinasta, joka muuttaa opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Iina on pragmaattinen ja looginen ihminen, joka alkaa kohdata asuntolassa asioita joita ei voi selittää järjellä. Valkoinen Aura kertoo tarinan omaksi itsekseen kasvamisesta, menneisyyden vastuun hyväksymisestä sekä surusta joka ajaa ihmiset käsittämättömän epätoivoisiin tekoihin. Kuten muutkin Vänskän kirjat, Valkoinen Aura on eheä kokonaisuus joka pitää lukijan otteessaan viimeiseen sivuun asti. Valkoinen Aura rakentaa kauhua Iinan oman perspektiivin kautta, vain muutama luku on kerrottu jonkun toisen tarinan hahmon äänellä ja nämäkin luvut antavat vain perspektiiviä Iinan kokemukselle. Suurin kauhu tarinassa olisi ulkopuolisen silmin nähtynä jotain mikä tapahtuu vain Iinan mielen sisällä. Samalla Valkoinen Aura on myös suhteellisen klassinen kummitustarina.

Iina aloittaa uuden elämänsä ja saa sairaanhoito-opistosta heti kaverikseen Moonikan, joka uskoo kaikenlaiseen outoon, kuten chakroihin ja reiki-parantamiseen. Ensin uskomukset huvittavat Iinaa, mutta tarinan edetessä Moonikan puheissa alkaa olla enemmän ja enemmän järkeä Iinan omien kokemusten kautta. Iina alkaa myös tehdä vapaaehtoistyötä Rosalind nimisen vanhuksen seuraneitinä, myös Rosalind on jotenkin kummallinen ja sanoo sokeutensa vuoksi näkevänsä ihmiset yleensä väreinä – Iinaa kuulemma ympäröi ennennäkemätön valkoinen aura. Kuitenkaan Iina ei halua päästää irti rationaalisesta asenteestaan, ja hän kipuilee pitkään sen kanssa, mikä on hulluutta ja mikä todellisuutta. Erityisesti Iinaa häiritsee se, ettei hän osaa selittää omia tunteitaan ja tekemisiään järjellä. Hän on samassa kaupungissa asuvan lapsuudenystävänsä Lindan mukaan kontrollifriikki jolla on sairaalloinen tarve analysoida kaikki puhki, minkä lisäksi hän on täysin kyvytön luottamaan omiin tunteisiinsa. Lindan mukaan Iina ottaa kaiken liian vakavasti, ja kirjan edetessä lukijalle selviää että Linda tietää Iinasta enemmän kuin Iina tietää itsestään. 

Kaikessa hienoudessaan Valkoinen Aura kuitenkin tekee yhden suuren virheen – vaikka Rosalind vanhus on suuressa roolissa kirjan alkuvaiheessa, kirjan keskivaiheella hänet kirjaimellisesti unohdetaan. Iina menee tapaamaan vanhusta parin viikon tauon jälkeen, eikä löydä Rosalindia tavallisesta paikasta, eikä hän tiedä missä Rosalind asuu. Iina miettii piirtämäänsä Rosalindin nuoruuskuvaa johon hän oli piirtänyt omat kasvonsa huomaamattaan, ja jokin ajatus kaihertaa hänen mieltään. Iinasta tuntuu että Rosalind tiesi hänestä enemmän kuin hän oli tälle kertonut, Iinalla on tunne että Rosalind olisi yrittänyt saada hänet ymmärtämään jotain mitä hän jo tiesi, kuin ajatukset olisivat olleet hänen omiaan ja Rosalind olisi yrittänyt hivuttaa ne mielen pinnalle. Tämän jälkeen Rosalindia ei enää etsitä eikä hänestä enää puhuta, Iina ei ihmettele keneltä hän sai vapaaehtoispalvelusta soiton Rosalindin seuran tarpeesta, Iina ei etsi Rosalindia eikä kysele onko kukaan tietoinen vanhuksen olemassaolosta. Meidän lukijoiden on ilmeisesti tarkoitus olettaa että Rosalind on Iinan mielen tuotosta, mutta tätä ei tarinassa tuoda selkeästi esille missään vaiheessa. Mikäli Rosalindin olemassaolosta olisi tehty suurempi numero olisi tämä juonellinen elementti toiminut oikein hyvin horjuttamaan lukijan käsitystä todellisuudesta jossa Iina elää, mutta tällaisenaan asia jäi enimmäkseen ihmetyttämään.

Iina saa tietää heti opintojen alussa että muutama vuosi sitten samassa koulussa ollut tyttö tapettiin, ja tämän ruumis löytyi läheisestä ojasta. Pian Iina saa tietää että tyttö asui samassa rakennuksessa, samassa rapussa kuin hän. Iina alkaa kyseenalaistaa ensin omaa mielenterveyttään ja sitten todellisuutta kun hän tuntee murhatun tytön energian talon yläkerrassa kerta toisensa jälkeen. Sielu ei selkeästi ole levossa, eikä sielu ole hyväntahtoinen. Iina alkaa nähdä outoja unia, ja hän huomaa piirtävänsä unissaan kuvia joita ei itse kontrolloi. Asuntolassa Iina kohtaa useaan otteeseen selittämättömän kauhun tunteen, joka kertoo hänelle ettei hän ole yksin. Koska tunne on vain tunne, Iina yrittää selittää sen pois kykenemättä kuitenkaan selittämään mistä epämukavuus johtuu. Iina on varma että hissin ulkopuolella on joku, ja kauhu lamaannuttaa hänet. Hän on varma että käytävän päässä seisoo joku, tai että jos hän kääntyy hän näkee jonkun seisovan takanaan. Samaan aikaan Iina heikkenee fyysisesti. Häntä pyörryttää, päätä särkee, ja keho on pohjattoman väsynyt. 

Kirjassa selkeänä jatkuvana juonena on Iinan kyvyttömyys ymmärtää itseään ja menneisyyttään. Usea luku alkaa samoilla sanoilla, huudolla ”Mä en saa sitä loppumaan! Mä en osaa pysäyttää sitä!” minkä jälkeen Iina herää. Näiden sanojen merkitys selkenee vasta ihan kirjan lopussa, ja on mielestäni juonen kannalta hieno elementti jatkaa samojen lauseiden toistoa tarinan loppuun asti. Lauseet kertovat Iinan joko tehneen tai kokeneen jotain, mikä on järkyttänyt hänet niin pahasti että hän ei edes pysty ymmärtämään sitä itse. Kun on lukenut kirjan lopun ja tietää mihin lauseissa viitataan, huomaa myös mitä muita vihjeitä jostain unohdetusta tarinaan on ripoteltu sinne tänne. Tässä mielessä Valkoinen Aura peilaa Vänskän esikoisteoksen Saattajan teemoja – myös Saattajassa unohdus oli suuressa osassa juonen kulun kannalta. Saattajassa tosin Lilja oli unohtanut muutaman muiston, kun taas Valkoisessa Aurassa Iina on unohtanut kokonaisen puolen itsestään tapahtumien lisäksi. 

Valkoinen Aura sisältää klassisia elementtejä kauhusta, oman mielenterveyden kyseenalaistamista, oman todellisuuden kyseenalaistamista, uuden todellisuuden hyväksymistä ja sen kanssa toimeen tulemista. Samalla tarinassa on suuressa roolissa asioiden hyväksyminen – tai hyväksymättä jättäminen – sekä kommunikaation puute. Linda voisi avata Iinan lukkoja kertomalla tälle heidän yhteisestä menneisyydestä, mutta Linda ei tee tätä. Vaikka se ärsyttää kirjan mittaan lukijaa useitakin kertoja, lopussa Lindan motiivit selviävät ja ovat täysin inhimillisiä ja ymmärrettäviä. Tälläkin tavalla Vänskä on loistava kirjoittaja, henkilöt ovat aina moniulotteisia ja heidän motivaationsa ovat inhimillisiä ja ymmärrettäviä.