Uuden Etsijät on Maarit Leskelä-Kärjen ja Antti Harmajan toimittama artikkelikokoelma joka kertoo yksityiskohtaisen tarinan salatieteiden ja okkultismin rantautumisesta suomeen. Kirja on mielenkiintoinen vaikkakin kovin akateeminen teos, ja se keskittyy esittelemään okkultismin parissa kirjoittaneiden ja okkultistista taidetta tehneiden ihmisten elämää, joskus omaan makuun liiankin yksityiskohtaisesti. Kirja on kuitenkin lukemisen arvoinen mikäli aihepiiri kiinnostaa, Uuden Etsijät on varsin kattava yleisteos ja elämäkerta useasta eri kulttuurivaikuttajasta 1800 ja 1900 lukujen vaihteessa.

Artikkelit käyvät läpi suomen esoteerista kulttuurihistoriaa aikajärjestyksessä, alkaen 1880-luvulta. 1880-luvulla suomessa vaikutti kirjailija J. H. Erkko, joka keräsi lähipiiriinsä useita spiritismin ja teosofian kulttuurivaikuttajia. 1800-luvun lopulla oli yleistä että kulttuurin parissa työskentelevät ihmiset kerääntyivät yhdeksi suureksi ystäväporukaksi jonka halu vaikuttaa suomalaiseen kulttuuriin oli samassa linjassa. Näihin ryhmiin kuului kirjailijoita, runoilijoita ja maalareita, ja tietysti myös iso joukko vähemmän lahjakkaita ihmisiä jotka tukivat kulttuurin tuotantoa rahallisesti. J. H. Erkon lähipiiri oli erityisen kiinnostunut luonnonparannuksesta ja länsimaisen lääketieteen ulkopuolella olevista parannuskeinoista, kenties siksi että Erkko sekä hänen veljensä olivat keuhkovaivojen piinaamia ja yrittivät etsiä helpotusta mistä tahansa sellaista tarjottiin. Erkot olivat elämänreformin kannattajia; elämänreformin ilmiöön kuului luontoon ja luonnolliseen elämäntapaan paluu, jonka tarkoitus oli karaista ihmisruumista ja mieltä vapauttamalla ihminen ’kulttuurielämän’ tuottamasta kuormituksesta. Paluu luontoon oli kova sana, jota varsinkin parantumattomista keuhkovaivoista kärsivät ihmiset kannattivat. Tuberkuloosin ajateltiin parantuvan puhtaalla ilmalla ja puhtailla elämäntavoilla, koska muita parannuskeinoja ei vain ollut olemassa. 

Vuosisatojen vaihde oli jännittävää aikaa sen kannalta, että kuka tahansa saattoi nousta auktoriteetiksi terveyden tai tieteen alalla, ilman minkäänlaista koulutusta relevanteissa asioissa. Uuden Etsijät kirjassa kerrotaan useista kuvataiteilijoista ja kirjailijoista jotka jakoivat näkemyksiään terveydestä ja hyvinvoinnista, ja ihmiset uskoivat heitä koska he kuulostivat uskottavilta. Tästä samasta asiasta näkee kaikuja myös nykypäivänä – kukapa ei olisi törmännyt somessa influensseriin joka kertoo siemenöljyjen vaarallisuudesta tai kehottaa ihmisiä syömään pelkkää lihaa ja voita terveydellisistä syistä – kun ihminen puhuu tarpeeksi uskottavasti ja kuulija on tarpeeksi kyynistynyt ”viralliseen totuuteen” syntyy influensseristakin uusi auktoriteetti.

Esoteerisuuteen liittyi vuosisadan vaihteessa hyvin vahva usko siihen, että maailma oli kehittymässä eteenpäin, mutta samalla myös pelko siitä että tämä kehitys saattoi johtaa koko ihmiskunnan turmioon. Ihmiset näkivät ympärillään kaupungistumisen ja teollistumisen aiheuttaman rappion, yhteisöllisyyden vähentymisen ja sairauksien lisääntymisen ja halusivat etsiä keinoja millä he itse voisivat välttää aikaisen kuoleman. Elämänreformin ja okkultismin kautta etsittiin kontrollia elämään joka oli kontrolloimaton. Okkultismin kautta etsittiin myös selityksiä sille, miksi maailma on sellainen kuin se on. Ihmiset eivät halunneet uskoa että olemassa on vain näkyvä ja täysin selitettävissä oleva looginen maailma, koska jos näin on, mitä tapahtui kaikille niille nuorena kuolleille ystäville? 

Uuden Etsijät kirjassa esitellään myös luokkatietoista esoteriaa ja teosofian käsitystä siitä, että kapitalismi on vienyt yhteiskuntamme pahasti hakoteille jossa vain rikkailla ja koulutetuilla on valtaa ottaa irti hyöty yhteiskunnallisista instituutioista ja köyhien ja kouluttamattomien kohtalona on paheneva kurjistuminen. Teosofia oli vahvasti yhteydessä myös työväenliikkeen nousuun suomessa, ja molempien liikkeiden tavoitteena oli luokkaerojen madaltaminen. Teosofien mielestä yhteiskuntaa pitäisi uudistaa moraalisessa ja uskonnollisessa suhteessa vastaamaan enemmän kristillisiä arvoja. Teosofit halusivat yhteiskunnan korostavan solidaarisuutta ja lähimmäisenrakkautta jonka he katsoivat olevan poissaolevaa aikansa yhteiskunnassa. Olisi valehtelua sanoa etteikö teosofien yhteiskuntakritiikillä olisi vielä enemmän tarvetta nykyään, kapitalismin aiheuttamat tuhot ja inhimillinen kärsimys kun ovat nykyään vielä kattavampia kuin vuosisadan vaihteessa.

Mielestäni yksi kirjan paras anti oli luku Sigrid af Forsellesin urasta. Vaikka hän on ensimmäinen pitkän ammatillisen uran luonut suomalainen naiskuvanveistäjä, hänet on jätetty historian marginaaliin. Tämä on surullinen asiaintila, koska af Forselles oli briljantti esoteerinen kuvanveistäjä. Hänen rohkeutensa ja omaperäisyytensä ovat osa hänen taiteellista tuontantoaan mutta ne ovat toisaalta myös aiheuttaneet sen, ettei hänen teoksiaan ole ymmärretty ja että hänet on jätetty Suomen taidehistoriankirjoituksen sivulauseeksi. Hänen teoksiaan kutsuttiin jo aikanaan salaperäisiksi ja mysteerisiksi, mutta Pariisissa ja Firenzessä hänen taiteensa sai ansaitsemaansa arvostusta. Sigrid af Forselles oli aikakaudelleen tyypillinen henkinen etsijä, joka tavoitteli taiteen kautta henkisyytensä jalostamista ja joka laittoi paljon henkisyyttään myös taiteeseensa. Vuosisadan vaihteessa Helsingistä haluttiin rakentaa eurooppalaisempaa pääkaupunkia, ja tähän hankkeeseen kuului olennaisena osana julkinen taide. Naisille kuitenkin harvemmin avautui mahdollisuuksia julkisen taiteen tekemiseen mikä oli harmi myös siinä mielessä, että monumentaalitaiteen tekemisen nähtiin olevan hengellisesti aidompaa koska se oli yleishyödyllisempää kuin porvarillinen taulumaalaus. Sigrid af Forsellesin monumentaalihanketta, viisiosaista reliefisarjaa nimeltään Ihmissielun Kehitys (n. 1887-1900) voidaan pitää yhtenä merkittävimmistä esoteerisuuteen kietoutuvista taideteoksista 1800- ja 1900-lukujen vaihteen Suomessa. Ihmissielun Kehitys on kokoelma kipsistä valmistettuja reliefejä, jotka ovat kooltaan noin kaksi metriä korkeita ja kaksi ja puoli metriä leveitä. Reliefit kuvaavat tarinan ihmiskunnan myyttisen kehityksen tiellä, alkaen pakanallisesta esihistoriasta ja päättyen kirkkaampaan korkeampaan todellisuuteen. Af Forselles teki reliefisarjan ilman ennakkoon sovittua tilausta, mikä on osoitus siitä sielun palosta jolla kuvanveistäjä teokseensa suhtautui. Suuren teossarjan tekeminen ilman taloudellista tukea tai edes tietoa siitä, että teokset pääsevät koskaan esille tai niistä saa koskaan mitään korvausta, oli valtava riski. Af Forselles kuitenkin koki että reliefisarja oli tärkeä ei vain hänen uransa, vaan myös hänen henkisen kehityksensä vuoksi. Vuosisadan vaihteen esoteerisille taiteilijoille oli olennaista hengellinen kehitys ja tämän kehityksen esittäminen sekä edistäminen taiteen keinoin.

1800-luvun lopun aikaa väritti vahvasti samalla sekä usko kehitykseen että pelko kehityksen kulusta. Tähän uskoon ja pelkoon liittyi tieteellisen maailmankuvan nousu, mikä osaltaan johti siihen etteivät ihmiset enää uskoneet niin laajasti uskonnollisiin maailmanselityksiin. Tieteen ulkopuolelle jää kuitenkin monta inhimillistä ilmiötä joille ihmiset tarvitsivat selityksen. Lohtu kuoleman edessä on asia joka on kaikille ihmisille tärkeää, ja tieteellisen maailmankuvan antama selitys siitä, että kaikki mikä on elävää myös kuolee ja sillä selvä, ei ole erityisen lohduttava. Sen sijaan, että ihmiset olisivat osanneet etsiä tietoa tieteestä ja lohtua muualta, he halusivat tieteen selittävän kaiken aukottomasti. Tätä samaa asennetta näkee historian saatossa ja nykypäivänäkin, ihmiset haluavat aukottoman selityksen joka selittää kaiken ja laittaa päälle kauniin pienen rusetin. Epävarmuus ja epätietoisuus on ihmiselle tuskallinen tunnetila, ja sen vältteleminen on ymmärrettävää. Totuus kuitenkin on että harvassa asiassa on olemassa aukoton totuus. Elämä on epävarmuutta ja ihminen ei koskaan voi tietää tarpeeksi suojellakseen itseään kaikelta. Maailma ei vain toimi niin.