Meillä Radion sinfoniaorkesterissa kävi mieluinen vieras viime viikolla, sillä vanha ystävämme Maestro Herbert Blomstedt – 97 vuotta – piipahti johtamassa Gustav Mahlerin yhdeksännen sinfonian. Konsertteja oli kaksi ja varsinkin jälkimmäinen kuuluu 35 vuotta pitkän muusikonurani viiteen legendaarisimpaan kokemukseen. Tunnelmaa on oikeastaan hieman vaikea kuvailla. Siihen sekoittuu aivan hirvittävä määrä meidän muusikoiden ihailua, nöyryyttä ja kunnioitusta elämäniloista ja kaikesta mahdollisesta kiinnostunutta mestaria kohtaan, sekä tottakai halua ja alttiutta auttaa sävellyksen toteuttamisessa mahdollisimman hyvin. Yksinkertaistettuna 97-vuotiaan mestarin nuorekkuus, karisma ja elämänkokemuksen tuoma varmuus vain aikaansaivat aivan poikkeuksellisen positiivisella energialla latautuneen konsertin, ja vaikka mestarin fysiikka jo hieman oikutteleekin, niin summa summarum: konsertti oli hieno. Konsertti löytyy kokonaisuudessaan YLE Areenasta osoitteesta: https://areena.yle.fi/1-71177245

Maestro Blomstedt syntyi Yhdysvalloissa ruotsalaiseen perheeseen, mutta Blomstedtit muuttivat takaisin Ruotsiin mestarin ollessa 2-vuotias ja jossain vaiheessa mestarin lapsuutta perhe Blomstedt asui myös Suomessa viisi vuotta, viettäen aikaa Kauniaisissa, Turussa ja Helsingissä. Blomstedtille on jäänyt Suomen ajasta niin hyviä muistoja, että hän otti vuonna 2007 itse yhteyttä Radion sinfoniaorkesteriin ja tarjoutui tulemaan meille töihin. Sittemmin Maestro Blomstedt on vieraillut useita kertoja johtamassa orkesteriamme ja jokaisen kerran jälkeen olemme pohtineet josko kyseinen kerta olisi jo viimeinen visiitti ja mestari vetäytyisi hyvin ansaitulle eläkkeelle, mutta ei. Intendenttimme on joka kerta sopinut kalenteriin uuden tapaamisen parin vuoden päähän – näin myös tällä kertaa. 

Uskon vahvasti, että musiikin tekemisen ja kuuntelemisen aiheuttamat hyvänolon tunteet vaikuttavat aivoihimme positiivisesti. Katson itse olevani todella etuoikeutettu, kun saan työkseni tehdä jotain joka aiheuttaa parhaimmillaan aivoissani hyvänolonhormonien ryöpyn, dopamiini, serotoniini, endorfiini, oksitosiini – mitä niitä nyt on. Ei työni toki koko ajan ole pelkkää juhlaa. Myönnän, että joillakin viikoilla aivoissani liikkeellä on myös niin kutsuttua ketutushormonia, liekö luomisen tuskaa. Tämä lienee normaalia meille kaikille, mutta huippukohdat ovat pelkkää euforiaa. Minä todella nautin työstäni. Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa – näin piti käydä. 

Maestro Blomstedtin elämän pitkään tarinaan vaikuttaa positiivisesti varmasti myös hänen uskonsa. Mestari nimittäin kuuluu adventistiseen liikkeeseen. Tämä tarkoittaa ymmärtääkseni sitä, että elämässä keskitytään hyviin asioihin huonojen sijasta, lounaaksi syödään tuhti kerrosleipä ja juodaan lasi maitoa, päihteitä ei käytetä ja perjantai-ilta sekä koko lauantai on sapatti, jolloin ei voi harjoittaa orkesteria ja muutenkin otetaan rauhallisesti. Mutta konsertoida voi, koska Maestro Blomstedt rinnastaa musiikin tekemisen vahvasti jumalansa palvelemiseen. Itselläni tätä vahvan uskon tuomaa etua ei ole, minulla on liikaa selvittämättömiä asioita yläkerran miesoletetun kanssa ja en pysty turvaamaan jumalaani. Tästä olen näinä kovina aikoina jopa vähän kateellinen uskossaan vahvoille, mutta minkäs teet, kerran pastafari – aina pastafari.

Edellisessä jutussani tällä palstalla pari kuukautta sitten kerroin hyvinkääläisten kuntapäättäjien halusta ajaa alas suuri osa kaupungin tukemasta lasten- ja nuorten kulttuuritarjonnasta, osana kaupungin menojen leikkauspakettia. Asiaa käsiteltiin Hyvinkään kaupunginvaltuustossa 11. päivä marraskuuta ja äänestyksessä (äänin 23-27) esimerkiksi Hyvinkään musiikkiopistoa uhanneista leikkauksista päätettiin luopua. Kyseessä on välirauha, sillä olen varma että kuntavaalien jälkeen oikeistokonservatiivit nostavat asian uudestaan pöydälle. Niin kylmä on Thatcherilais-Reaganilaisen kurjistamispolitiikan tuuli tällä hetkellä maassamme, että raakaa kyytiä on valitettavasti tiedossa, ei väliä hyvinvoinnista kunhan kuntaveroprosentti pysyy alhaalla. Asioihin voi yrittää vaikuttaa esimerkiksi käymällä allekirjoittamassa adressin suomalaisen kulttuurin puolesta. Allekirjoituksia kerätään 4. joulukuuta saakka ja 5. joulukuuta adressi luovutetaan maamme päättäjille, adressi löytyy osoitteesta: https://www.adressit.com/sakset_seis. Kaikesta synkistelystä huolimatta yritän pitää aina mielessäni yhden presidentti Mauno Koiviston hienoimmista ajatuksista: 

“Ellemme varmuudella tiedä, 

kuinka tulee käymään, 

olettakaamme, 

että kaikki käy hyvin.”