Kauhujazzia alkusyksyn pimeydessä

Syksy oli lopultakin ottanut Hämeenlinnan syleilyynsä ja raivokas vesisade piiskasi Viipurintietä, kun vaapuin kohti Suistoa korvat jazz-asetuksille säädettyinä 14.9.2024. 

Kun Selma Savolainen ja Horror Vacui nousivat lavalle kello 20 , minä olin sekä väijyntäasemissa että kuin uitettu koira. Hienoinen märän tukan aiheuttama ärtymys kaikkosi kuitenkin hyvin nopeasti, sillä dzääzz alkoi soida varsin vakuuttavasti. 

Selma Savolainen – laulu
Max Zenger – klarinetit
Toomas Keski-Säntti – piano
Eero Tikkanen – kontrabasso
Okko Saastamoinen – rummut

Ensimmäinen mielikuva oli totta kai heti Twin Peaks- vaikutteinen, kuten aina tämäntyyppisen musiikin ollessa kyseessä. Suhisevat vispilät ja matala basso lienevät ikuisesti aivoarkistoissani Twin Peaks- otsikon alla, joten tästä näkökulmasta aloitettiin tälläkin kertaa. Rauhallinen, kuumottavalla tavalla piinaava intro leikitteli surrealistisella Lynch- boogiella vielä tovin, kunnes puhallin liittyi mukaan ja siirryttiin toisiin äänimaisemiin. 

 Selma Savolaisen ääni luikerteli instrumenttien joukossa kuin notkea, sulava käärme, kietoutuen niihin, kohosi toviksi omiin sfääreihinsä ja palasi taas vuoropuhelemaan puhaltimen kanssa. Se oli lumoavaa, eikä Hesarin toimittaja ollut lainkaan hakoteillä, todetessaan Selma Savolaisen nostaneen suomalaisen vokaalijazzin uudelle tasolle. Ei sillä ettäkö minä vokaalijazzista tai sen tasoista mitään tietäisin, mutta tämä oli erityisen messevää kuultavaa. Sama ääni, kymmeniä eri tasoja ja sävyjä. Hämmentävän taidokasta. 

Toomas Keski-Säntti loihti instrumentistaan niin ikään messeviä sooloja, jotka toivat mieleen the Doorsin, kuinkas muutenkaan. Tässä kohtaa, kun kirjoitin taas riemastuneena Ray Manzarekin nimen muistikirjaani, jouduin muistuttamaan itseäni, että The Doorsin musiikissa oli vahvoja jazz- vaikutteita, eikä jazzissa Doors-vaikutteita. Mutta olihan siinä soitannassa varsin vahvat Riders on the Storm -vibat, huusi sisäinen vanha hippini ja annoin sen huutaa. Jatketaan jazzin parissa.

Kappaleet olivat pääosin Selma Savolaisen omia teoksia, unenomaisia, rauhallisia, välillä hyvinkin kauhistuttavia ja intensiivisiäkin. Sanoituksissa käytiin synkillä vesillä, erityisesti Savolaisen ääni kohosi välillä teräviin korkeuksiin, suorastaan repiväksi ja sukelsi sieltä takaisin samettisiin alaääniin, sulavasti ja vaivatta. Jos sulki silmänsä, ei voinut olla ihan varma onko äänessä instrumentti vai ihmisääni, siinä määrin sulavasti se soi ja soljui. Jazzfinland- sivuston mukaan kriitikot ovat kuvailleet Savolaista laulusolistiksi, joka käyttää ääntään kuin tasavertaisena instrumenttina muiden joukossa ja tämän saman huomion tein väijyntäpaikaltani käsin. On yksi juttu shreddailla raivokkaasti instrumentilla ja aivan toinen tehdä se sama omalla äänellään. 

Kahden setin verran jazzia suoraan korvakäytäviin oli oikein kelpo tapa viettää lauantai-ilta. Linnajazz-klubeille tyypilliseen tapaan tunnelma oli varsin viihtyisä, kynttilät lepattelivat pöydissä ja ulkona kaatosade pesi kesää pois asfaltista, mikä muu musiikki sellaiseen asetelmaan sopisi kuin jazz horrortwistillä? Ei mikään.

Kirjoittaja: Heli Kuula

Heli Kuula on Hämeenlinnassa syntynyt ja kasvanut käsityöläinen, koulutukseltaan sekä vaatetusalan artesaani, että suutari ja jalkinemuotoilun artenomi. Työkseen Kuula pyörittää Bohemian Insanitya, jossa suunnittelee ja valmistaa tuotteita kierrätetystä materiaalista, eli käytännössä silppuaa raivokkaasti vanhoja vaatteita loihtien niistä uutta. Luovuus on kantava teema myös muilla elämän osa-alueilla, niin musiikin, kuvataiteen kuin verbaaliakrobatiikankin muodossa.

KulttuuriMediaan Kuula kynäilee pääasiassa käsityöalan ja musiikin ilmiöistä sekä tapahtumista, mutta todennäköisesti työntää nokkansa muihinkin teemoihin.