Perjantaina 6. syyskuuta Hämeenlinnan Suisto-klubilla nähtiin jo perinteeksi muodostunut Speed & Thrash Attack-ilta, jossa lavalle nousivat Radux, Dethrone ja Prestige. Soitto alkoi kello 21 ja jatkui puolen yön tienoille.

Ilta tarjosi virikettä sekä speed metallin että thrashin ystäville mutta energiatason vaihtelussa oli ehkä turhan suuria eroja bändien välillä, jotta kokonaisuus olisi pysynyt eheänä ja speed/trash nightilta odotettava energiaboosti olisi saavutettu. Musiikki oli kuitenkin varsin mainiota kokonaisuudessaan, keikka kerrallaan. Saattoihan olla, että valinta oli tarkoituksellinen, ettei moshaus ylly liian villiksi kaikkien odottaman Prestigen keikan aikana. Illan jälkeen olo oli silti varsin elävä ja rentoutunut.

Radux aloitti energisesti ja vimmalla speed metallin perinteitä kunnioittaen, Dethrone tarjosi rauhallisemman hengähdystauon Raduxin aiheuttaman euforian jälkeen klassisella thrash- kokonaisuudella ja Prestige valloitti energisellä mustalla huumorilla ja yhdistämällä speedin ja thrashin iloluontoiseksi synkkyyden manifestiksi.

Yleisöä oli jo alkuillasta yllättävän runsaasti, vaikka kaikki vielä lymyilivät seinien vierillä. Suurin osa tuntemistani metallin kuuntelijoista siellä varjoissa viihtyvät muutenkin. Monelle hevin ystävälle Suiston avoin estradi saattaa tuntua hiukan ahdistavalta, joten omasta luolasta poistuminen jää tekemättä jopa kokonaan. Tämän illan kohdalla on kuitenkin sanottava, että kaikki luolassaan lymyilleet ja alkuillan keikkoja boikotoivat missasivat paljon.

Moshpittia ei tässä illassa näkynyt, vaikka muutama humalainen sitä koitti saada aikaan tietämättä ehkä kuitenkaan mitä oli tekemässä. Hevimaailmassa kun kuitenkin on yhtälailla kirjoittamattomia sääntöjä kuin klasarissa ja jazzissakin.

Jäin miettimään, miten täydellinen kokemus minulle, myöskin luolassa lymyilijälle, olisi kokea vastaava thrash – ja speed ilta konserttisalissa, vaikka verkatehtaalla. Voisi laittaa silmät kiinni ja tuntea musiikin resonointi kehossa samalla tavalla, kuin klasarikonserteissa, permannolla saisi sitten se moshaava kansa heilua mielensä mukaan ja bändärit somasti heiluttaa tyyliin sopivasti laitettua tukkaansa.

Siinä voisi köllötellä ja nautiskella ilman sitä muuta hälinää, olematta jatkuvasti jonkun energisemmän henkilön tiellä. Musiikki on kuitenkin parasta livenä ja vielä parempaa on, kun voi keskittyä kuuntelukokemukseen.

RADUX

Yhtye on perustettu 2014 joten yhdessä soitettuja vuosia on jo sen verran, että kokemus kuuluu ja näkyy haalistamatta kuitenkaan esiintymisen tai konsertin tuoretta energiaa.

Speed metallin visuaalista perinnettä seuraava yhtye on luonut ilmeensä yksinkertaisen ja selkeän perinteen mukaan. Värjäämättömät, vapaasti heiluvat hiukset, revityt farkkuliivit ja tyyliin sopiva soittoasento tuovat uskottavuutta ja nostalgian tuntua myös vanhemmille kuulijoille. Energinen, vinkeä ja silti maskuliisisen vakava, ehkä arvaamatonkin tunnelma oli onnistuneesti mukana shown aikana.

Teknisesti keikka toimi hyvin ja soittimet erottuivat toisistaan niin, että kappaleiden rytmitystä ja rakennetta oli helppo kuunnella. Ehkä kaoottiselta alkuun vaikuttava musiikki oli kuitenkin selkeää ja laulajan kiljuva ja äänihuulia raastava ääni toimi yhtenä instrumenttina muiden, äärimmilleen vietyjen soittimien ja soittajien joukossa. Musiikkityylille ominaiseen tapaan yhtye ei säästellyt itseään eikä kuulijaa, mikä on modernissa maailmassa helpotus jatkuvan kontrollin ja himmailun ollessa vallitseva normaali.

Laulu saattoi kohdittain jäädä miksauksessa taka-alalle mutta tässä tilanteessa se ei haitannut monipuolisen soitannan tuntuessa kehollisena kokemuksena.

Keikan biisit olivat linjassa keskenään ja mukailivat hyvin yhtyeen tuotantoa. Koko tunnin mittaisen keikan ajan tunnelma oli virittynyt huippuunsa. Kappaleet oli rakennettu selkeiksi ja rytmikkäiksi, ne pysyivät yhtyeen tyylille uskollisena. Jokainen kappale alkoi raikkaasti, uutena kokonaisuutenaan mutta silti vuoropuhelussa edellisten kanssa.

DETHRONE

Illan rauhallisin yhtye rentoutti Raduxin keikalla virkistyneen hermoston. Minimaalinen ja aienpaan verrattuna hidas musiikki johdatteli kauemmas speed metallista puhtaamman thrash metallin ”neljän ruusun” suuntaan. ( Thrashin neljä ruusu: Metallica, Megadeth, Slayre ja Anthrax). Vakavahenkinen ja synkkä musiikki, yhtye ja soittajat tukivat toisiaan synkän sanomansa kanssa. Tästä keikasta oli ilottelu ja huumori kaukana, mikä korosti entisestään eroa kahteen muuhun illan aikana esiintyneeseen yhtyeeseen.

Yhtye oli vähäeleinen ja konsertti oli pelkistetty. Seinällä roikkunut prestigen seinävaate saattoi aiheuttaa pientä hämmennystä siitä, kuka lavalla oli mutta eiköhän sekin kaikille selvinnyt viimeistään, kun prestige aloitti soitantonsa.

PRESTIGE

Matti ”Matson” Johansson, rummut
Jan  ”Örkki” Yrlund, kitara
Aku Kytölä, basso, laulu
Ari Karppinen, kitara

Selkeästi sekä speediä että thrashia soittava Prestige oli yhtä hyvä kuin aina. Legendaksi mudostanut yhtye oli illan kohokohta monille ja sitä oli tultu varta vasten katsomaan, eikä ihme. Bändi on kulttimaineen saavuttanut monelle metallin ystävälle tuttu yhtye jo 1980- luvun lopulta, jolloin prestige on aloittanut toimintansa. 1992 julkaistiin Parasites in Paradise -. albumi, joka nimikin jo kuvaa hyvin yhtyeen tuotantoa tähän päivään saakka. Vakavilla aiheilla mässäilevät kappaleet on kuitenkin väritetty huumorilla, synkkyydellä ja virnistelyllä.

Lavashowsta huokui rakkaus musiikkiin, soittamiseen ja metalliin. Tätä kokoonpanoa oli ilo katsella ja laulajan (Aku Kytölä) ilmeet, kehonkieli ja olemus olivat yleisölle läsnä samaan aikaan synkkänä ja iloluontoisena, kiusoittelevana kuin pahoisen kätyrit itse sieltä kutittelisivat ihmisen pahimmat ilkikuriset ajatukset esiin.

Sille on syynsä, miksi tämä yhtye on pysynyt pinnalla vuosien ajan. Yleisön seasta kuului keikan ajan ja sen jälkeen huokaisuja ”on se kova” . Itse sanoisin, että kyllä, puhdasta rakkautta koko keikka!