Lämmintä klassista Sibeliuksen syntymäkodissa
Hauhon musiikkijuhlat alkoivat tyylikkäästi ja taidokkaasti käsiohjelman hauholaisen
filosofian mukaisesti “ Korkealaatuisesta musiikista, taiteesta ja kulttuurista nauttiminen on
Hauhon musiikkijuhlien moraalisfilosofisen periaatteen mukaan meille kaikille suotavaa – ellei
pakollista. “
Ensimmäinen konsertti kuultiin 3.7.keskiviikkona Sibeliuksen syntymäkodissa
esiintyjinä Hauhon musiikkijuhlien nuori taiteilija, viulisti Albert Sahlström ja pianisti Naoko
Ichihashi.
Albert Sahlström (s. 2003) : aloittanut viulunsoiton viisi vuotiaana ja on opiskellut vuodesta
2018 Sibelius- Akatemiassa, tällä hetkellä hän opiskelee Wienin musiikin ja esittävän taiteen
yliopistossa ja on suomalaisen viulunsoiton huippu koulutusyksikön Viuluakatemian jäsen.
Sahlström on soittanut useiden orkestereiden solistina ja palkittu useissa viulukilpailuissa.
Naoko Ichihashi valmistui Tokion Tohon musiikkilukiosta, jonka jälkeen opiskeli Indianan
yliopistossa ja Ecole Normalissa Pariisissa. Hän on voittanut useita pianokilpailuja. Ichihashi
on toiminut vuodesta 2014 Sibelius- Akatemian säestyksen lehtorina ja opettaa myös
kamarimusiikkia. Hän toimii mm. Jean Sibelius-viulukilpailun ja Paulon sellokilpailun
säestäjänä.
Sibeliuksen syntymäkodin Musiikkisali oli aivan tupaten täynnä konserttivieraita, tunnelma oli käsin kosketeltavan
odottava ja se odotus palkittiin.
Ensimmäisenä kappaleena kuultiin Claude Debussyn Sonaatti viululle ja pianolle g-molli
kolmessa osassa, Debussy sävelsi sonaatin vuonna 1917, se on hänen viimeinen
huomattava teoksensa.
Ensimmäinen osa allegro vivo toi yleisön heti musiikin syvään päähän ja otti syleilyynsä
konserttiyleisön, päästämättä sitä enää irti. Sibeliuksen syntymäkodissa soi kauniisti ja
syvästi viulun ääni, jota pianon herkkä ja helkkyvä sointi seurasi.
Toisessa osassa viulu soitti harmonista melodiaa välillä kysyen minne päin jatketaan, välillä
tummana ja paksuna, palatakseen taas herkkään kesäaamuiseen tunnelmaan. Sointi oli toisinaan voimakkaasti etenevää ja vaihtui tunnelmasta toiseen.
Kolmannessa osassa Finale viulu aloitti voimallisesti ja kulki tunteella eteenpäin, välillä
polkien paikallaan pianon kirittäessä rinnalla. Haikeuttakin oli ilmassa. Kuulija lepäsi
sävelissä kuin pumpulissa, kunnes viulujen pikkuaskeleet palauttivat takaisin saliin ja edessä oli valtaisa loppu.
Toisena kuultiin Jean Sibeliuksen 4 kappaletta viululle ja pianolle op. 115.
“ Kyseessä on ilmeisesti varsin harvinainen harjoitelma Ludwig van Beethovenin Bagatellien
tai Franz Lisztin 1880-luvun pianokappaleiden tyyliin.” (Käsiohjelma)
Sibelius väristelee suomalaista sielua melodisella ja myös ärähtelevällä soinnilla, jossa soljuvien sävelten lomassa on pilkahdun marssimaista tunnelmaa.
Viulu aloitti tummien ja surumielisten sävelien soitolla, piano helisi kuin veden kimalluksesta.
Välillä edettiin kepeästi kuin kansanlaulu, iloisesti mutta herkästi, syvällä soi kuitenkin
tumma sointi. Loppuosassa piano soi nimensä mukaisesti kuin kellot, viulut rynnistivät välillä mukaan
kuin olisivat jääneet jälkeen.
Kolmantena yleisöä hellittiin ja lellittiin Kaija Saariahon “Tocar” viululle ja pianolle.
“Saariaho kertoi teoksensa “Tocar” sävellysprosessissa haastavinta olleen kahden niin
erityyppisen soittimen kuin piano ja viulu, saattaminen soimaan yhteen- kuinka saada
instrumentit koskettamaan toisiaan”. (Käsiohjelma)
Soittajat saivat viulun ja pianon herkkyydet koskettamaan toisiaan aivan kuin halaillen, viulu
osui syvälle mieleen. Teoksessa oli kohtia, joissa ei erottanut kumpi soitin soi, viulu vai
piano, niin hienosti ne yhtyivät toisiinsa.
Saariahon musiikki on herkkää ja tunnerikasta, mutta
myös yllättävää, hänen sävellyksissään ei voi kellua pumpulissa, kuten Debussyn, vaan
oltava valppaana kuulemaan ja kokemaan.
Viimeisenä kappaleena tarjoiltiin Edwar Griegin
sonaatti viululle ja pianolle op.13, G-duuri.
Hän sävelsi sonaatin häämatkallaan. Ristiriitaisia tunnelmia voi kuulla sävellyksessä, onnea ja
pelkoakin, ehkä toivoa.
Alkuun iloista hyppelyä, myös synkeitä kaikuja, välillä polkan
kaikuja. Viulun sointi oli paikoin sellaista, etää pystyi näkemään iloisen morsiamen
pyrähtelevän kukkaniityllä.
Häävalssin omaisia kaikuja saatiin toisessa osassa hiukan kuultavaksi, kaihoa vai
tulevaisuuden pelkoa, ehkä pieniä erimielisyyksiä, jotka nopeasti sovittiin.
Pohjalla kansanmusiikkityyppisiä elementtejä, helppoa ja romattistakin kuultavaa, mutta
tempperamenttia löytyi pitkin matkaa.