Merikantomaraton, toimii livenä kuin höyryjyrä
Iittalan Musiikkijuhlat 2024
Oskar Merikanto -kuolemasta 100 vuotta
Iittalan Yhtenäiskoulu 15.6.
Anna-Kristiina Kaappola, sopraano
Marika Hölttä, sopraano
Sirkka Lamminen, sopraano
Riitta Muikku-Piirainen, sopraano
Kalle Virtanen, tenori
Miikko Santala, tenori
Katri Nikkanen, viulu
Hamid Ghorbani, viulu
Tuomas Nikkanen, piano
Ulla Wirtanen, piano
Juonto: Juhani Koivisto
Iittalan kylä uinui rauhallisesti kesäillan kultaisessa valossa, kun kulttuurimedia porhalsi viime
minuuteilla paikalle, ennen Merikanto-maratonin alkua yhtenäiskoulun aulaan. Pihamaa oli tyhjä ja
hiljainen saapuessani, joten luulin tovin päätyneeni täysin väärään paikkaan, mutta löysin kuin
löysinkin oikean oven. Puoli minuuttia sen jälkeen, kun hikinen kulttuurikyylä sai aseteltua itsensä
penkkiin, avasi Juhani Koivisto illan konsertin.
Juontajana toiminut Koivisto onnistui kerrassaan loistavasti alustuksissaan. Kappaleita edeltävä
pieni puhe oli aina paitsi informatiivinen, -Merikannon elämänkaari käytiin läpi varsin tarkkaan-,
myös hyvin viihdyttävä. Niin hilpeät, kuin traagisetkin tapahtumat pitivät kuulijaa otteessaan lähes
yhtä intensiivisesti kuin itse musisointikin. Merikanto oli toki tuttu hahmo jo ennestään, mutta tämä
konsertti piirsi hänestä huomattavasti yksityiskohtaisemman kuvan.
Niin ikään musiikkikappaleet aukenivat aivan eri tavalla, kun niistä sai pienen briiffin ennen
esitystä, esimerkiksi kappale Släktvisan, oli Merikannon omien sanojen mukaan musiikillinen pila ja
Ma elän, puolestaan sai sanoituksensa itsemurhayrityksestä toipuvan Larin Kyöstin kynästä.
Tämän dramaattisen informaationmurusen valossa Marika Höltän tulkinta viimeksi mainitusta,
olikin aivan erityisen raivokas, riemukas ja niin täynnä elämäniloa, että oli hankala pysyä tuolilla
sitä kuunnellessa.
Tavallisen arkinen miljöö, loi mielenkiintoisen kontrastin dramaattisille esityksille ja ilakoinkin
suuresti, kuin Kaappola, Virtanen ja Hölttä herättivät Elinan surma- oopperan eloon siinä tavallisen
peruskoulun, tavallisessa aulassa. Ympäristö teki esityksistä, jos mahdollista, vielä
mahtipontisempia ja kuten jo totesin, se ilahdutti suuresti. Tässä tilassa yleisö pääsi lähelle
esiintyjiä ja itse ainakin olin haltioissani siitä ilmeikkyydestä, varmuudesta ja voimasta, jolla
esiintyjät näitä klassikkokappaleita tulkitsivat. Kauempaa, hienostuneen teatterin aitioista ei tämä
intensiteetti olisi välttämättä välittynyt väijymälläkään. Kouluruokalan metallijalkaisella tuolilla
istuessa, vyöryivät laulujen tunteet kuulijan ylitse kuin tsunami konsanaan. Vaikuttavaa, hyvin
vaikuttavaa.
Merikannon kappaleista löytyy myös jotain hyvin koskettavaa, sellaista, joka osuu johonkin
lapsuusmuiston tietämiin, joko oikean muiston tai kuvitellun. Marjatan kehtolaulu, hyvänä
esimerkkinä, heittää kuulijan jonnekin vuosikymmenten taakse, muistikuviin, jotka eivät ehkä ole
edes tästä elämästä, vaan luetun ja mummujen tarinointien luomia unentapaisia. Osittain
sanoitukset, Eino Leino ja Larin Kyösti panivat parastaan kynäillessään, ja osittain kauniit,
taidokkaat melodiat osuvat tarkasti jonnekin perisuomalaiseen ytimeen. Ainakin allekirjoittanut
matkasi Muikku-Piiraisen tulkitseman Marjatan Kehtolaulun kautta hyvinkin kauas kuvitteelliseen
menneisyyteen ja liikuttui lähes kyyneliin. Hyvänen aika sentään.
Juontaja lupasi illan alussa, että tarjolla olisi oikea Merikanto-maraton ja se piti paikkansa.
Seitsemältä alkanut tykitys jatkui pitkälti yli yhdeksään ja kello oli jo lähes kymmenen, kun
klassisella musiikilla kyllästetty kyylä kurvasi kotipihaan yhä vaikuttuneena kuulemastaan.
Klassinen musiikki ei ole ollut intohimoni koskaan, tunnustettakoon, mutta livenä se toimii kuin
höyryjyrä. Kokemus oli siis paitsi vaikuttava ja viihdyttävä, myös sivistävä ja onkin todennäköistä
että hyökkään hikisenä, viime minuutilla, myös tuleviin Iittalan Musiikkijuhlien konsertteihin.
Tiesittekö muuten, että kun Gallen-Kallela ikuisti Merikannon maalaukseensa yhdessä muiden
aikalaistensa kanssa, selitti hän heikohkoa yhdennäköisyyttä sillä, että oli käyttänyt mallina lanttua,
itse Merikannon sijaan? Minä en tiennyt, mutta riemastuin sen kuullessani.
