Vietin koko lauantaipäivän 8.6. Avoimet Kylät tapahtumassa eri puolilla Hämeenlinnaa. Päivälle oli osunut niin paljon tapahtumia, että oli pakko valita, mihin osallistuu. Valitsin Avoimet Kylät tapahtuman sekä Ämyrockin, joka on kuulunut kesääni lähes koko ikäni.

Aamulla herättyäni menin kiltisti tietokoneelle sähköpostien pariin, sillä mikään tapahtuma ei ala kukon laulun aikaan. Kymmenen nurkilla lähdimme kohti Iittalaa tarkoituksena viettää pitkä tovi peräkonttikirppiksellä ja siitä Kesänavajaisiin puukoululle.

Peräkonttikirppis ei ollut järin suuri joten se oli nopeasti koluttu läpi. Hienoja koruja löysimme, nimittäin nämä oli tehty erilaisten koneiden osista. Tässä olisi oiva lahjavinkki monelle koneista kiinnostuneille ihan sukupuoleen katsomatta. Osa esineistä oli kyllä kauniita, vaikka ei tietäisi mitä ne ovat.

Tästä pääsenkin taas omiin muisteloihin, kun sukuni miehet ovat kaikki olleet kapiaisia ja minun esteettinen makuni on kehittynyt siellä panssareiden ja pyssylöiden seassa. Ei ihme, että rakkaimpiin sisustusesineisiini kuului panssarivaunun mäntä ja tykin hylsyjä sekä muita vastaavia esineitä. Nykyisin sisustusmakuni on siirtynyt enemmän tyyliin varasto. Mutta sellaiset eksoottiset panssarivaunun osat ovat kyllä vähentyneet, mahtanee johtua siitä, että niitä minulle toimittaneet sukulaismiehet ovat siirtyneet taivaallisiin sotajoukkoihin.

Peräkonttikirppiksen jälkeen olimme ajatelleet käydä Iittala Villagen putiikeissa kesänavausta odotellessa. Se ei kuitenkaan tuntunut enää lainkaan houkuttelevalta ajatukselta, joten lähdimme pienelle ajelulle kirkon ohi ja maaseutua kohti. Matkalla näimme mainoksia kirpputoreista mutta ne loppuivat enenn kuin johtivat mihinkään. Nautimme kuitenkin hienoista pelloista ja pöheiköistä ja olimme tyytyväisiä niin kuin maalaishenkilöt nyt voivat aurinkoisena lauantaina pellon keskellä olla.

Palatessamme Iittalan keskustaan päätimme jättää kesän avauksen väliin ja jatkaa matkaa kohti Alvettulaa, joka oli seuraava etappimme. Lieneekö johtunut maaseudun aiheuttamasta isänmaallisen haikeuden tunnusta ja aavan maiseman suomasta vapaudesta, että pysähtyminen ihmisten ilmoille alkoi tuntua haastavalta.

Matka Alvettulaan oli mukavan pitkä. Siinä sai huokaista ehkä liiankin kanssa ja pohtia kaikkia niitä yllättäviä ajatuksia, joita rauhallinen kuljeksinta ja leppoisa päivä toivat mukanaan. Harvoin on sellaisia aikoja, kun aivot eivät surise täysillä eikä itsekään tarvitse sinkoilla paikasta toiseen edes ajatuksen tasolla.

Alvettulan vanhan sillan kupeessa oli ihana pieni kirppistapahtuma, jossa oli mielenkiintoista tavaraa. Matkaani lähti kirkasvalolamppuja, pöydänjalkoja ja pari irrotettavia nastallisia kengänpohjiin laitettavia asioita.

Tapasimme joitakin tuttujakin Alvettulan kierroksella ja kuulimme mielenkiintoisista tapahtumista Alvettulan seudulla, kuten puistojumpasta ja kesän aikana joka keskiviikko järjestettävästä motoristikahvilasta, jonne kokoontuu parikin sataa motoristia kahvittelemaan. Lue lisää näistä tapahtumista täältä.

Nautimme myös kahvit ja toskapiirakkaa, joka vei kielen mennessään ja kieltämättä kauniilla rannalla pienessä viimassa oli ihanaa juoda kahvia pahvimukista. Kiinnitin myös huomiota niin pieneen yksityiskohtaan kuin lusikoihin. Alvettulan kyläyhdistyksellä oli ilmeisesti säästössä vanhoja muovilusikoita. En ollut enää muistanut, miltä ne tuntuivat suussa saati miten ne liikkuvat pahvimukissa. Pohdinpa siinä kahvia juodessani, miten mielenkiintoinen tuntomuisti on ja mikä kaikki aiheuttaa tuntomuistoja. Mieleeni tuli lapsuuden kodissani ollut kivikeraaminen kerrossiili astia, jonka kylmän ja karhean pinnan muistan vieläkin. Kaikkea sitä pohtiikaan kahvikuppinsa äärelle kadotessaan.

Alvettulasta lähdimme kohti Tuulosta. Syytä tähän emme itsekään ensin ymmärtäneet mutta viimeistän siinä vaiheessa, kun Tuulosen pop up – myymälästä löysin kauan etsimäni aurinkolipan, oli suuntavalinnan syy selvä. Kaikella on tarkoituksensa, sano(taan), vaikka se olisi vain aurinkolippa.

Tuulosesta lähdimme kohti Renkoa, missä tarkoitus oli käydä kirpputoreilla, joita kerrottiin olevan kylätaloilla ja mahdollisesti pihoilla. Valitettavasti tapahtumat olivat loppuneet jo klo 15 , me ehdimme paikalle vasta 15.30. (edit, lukijan huomautus: Rengossa oli yksi kirpputori, joka sulkeutui klo 15 ja kaksi, jotka sulkeutuivat klo 16) Palasimme takaisin ja kävimme kahvilla tienvarressa olevassa retrohenkisellä Pyyttämön grilli-kahvilassa, joka nimestään huolimatta on Rengossa. Iloksemme grilli oli täydessä toiminnassa ja siellä oli muitakin asiakkaita meidän lisäksemme.

Aiemmin viikolla olimme käyneet Strömforsin ruukilla Ruotsinpyhtäällä. Siellä oli hienon oloinen ravintola kristallilaseineen ja hienoinen valkoisine liinoineen. Kaikkihan me tiedämme, että tätä nykyä se merkitsee hintojen tuplaamista eikä ravintolan hienoutta. Pääruokana tuossa ravintolassa oli makkaraperunat tai juustohampurilainen, kummankin hinta oli 26 euroa annokselta.  Pyyttämön grilli-kahvilassa vastaavat annokset sai plus miinus kympillä ja veikkaan, että maku ja koko olivatparemmat kuin kristallein koristellulla ruukilla.

Alkuperäinen ajatuksemme Avoimien kylien tapahtumasta oli, että menemme seikkailumielellä tutustumaan tapahtumaan ja katsomme mennessämme mitä kaikkea on tarjolla. Emme suunnitelleet reittiä kauhean tarkasti, vaikka meillä oli yllättävän hyvä käsitys mahdollisista kohteista normaaliin seikkailupäivään verrattuna.

 Tämä ei ollut hyvä idea, sillä ehdottomasti olisi pitänyt suunnitella reitti ja aikataulu selvästi huolellisemmin, jotta olisimme ehtineet keskustella kyläkummien kanssa ja nähneet tai kuulleet paikallisilta, mikä oikeasti olisi mielenkiintoista.

Jäimme miettimään, onko Avoimet Kylät tapahtuma nähnyt jo parhaat päivänsä? Onko kylissä enää järjestäviä aktiiveja ja onko Avoimet Kylät kohdennettu kyläläisille vai matkailijoille? Joka tapauksessa, parannettavaa sekä aikataulussa että markkinoinnissa olisi selvästi myös järjestäjän taholta.

Mielestäni olisi erityisen tärkeää ylläpitää kylien tapahtumia ja järjestää Avoimet Kylät tapahtumaa siten, että omaväki sekä matkailjat voisivat yhdessä kokea kylien ihanuuden varsinkin näinä aikoina, kun kylien arvostus on poliittisesti laskenut ja kaikki palvelut yritetään siirtää muualle, missä ei ole järjen hiventä.

Myös asumiskokeiluja voisi järjestää selvästi enemmän tai ainakin pidemmäksi aikaa, voisin itsekin lähteä asumiskokeiluun, vaikka jokaiseen Hämeenlinna kylään!

Avoimien Kylien reissulta palasin kotiin puoli viiden aikoihin, kotona odotti kasa nälkäisiä kissoja. Minua väsytti. Olin ajatellut niin paljon omia ajatuksiani, että olin aivan nääntynyt. Suunnitelmani oli käydä kotona ja lähteä Ämy rockiin, joka oli alkanut hyvissä ajoin päivällä. En kuitenkaan saanut itseäni lähtemään ja istuin sohvan nurkassa torkkumassa, kunnes ystäväni alkoivat soitella niin tihentyvään tahtiin, etten enää voinut jättää menemättä.

Ystäväni olivat olleet Ämyssä koko päivän ja laittelivat viestejä eri ryhmistä pitkin päivää. Se oli virkistävää, sillä olen itse usein ollut se, joka kokoaa porukan kasaan ja toimii tukikohtana ja piknik viltin omistajana poukkoileville henkilöille.

Jatkoin siinä sohvalla istuessani muisteloitani ja tajusin, että olen käynyt Ämyssä 25 vuotta!

Parhaat Ämy-ajat olivat silloin, kun raunioilla sai viettää aikaa ja pitää piknikkiä. Käytiin kuuntelemassa välillä bändejä ja katsomassa näkyykö tuttuja, pääasiassa vain nautittiin elämästä ja toisistamme. Voi sitä nuoruutta, nykyään on niin vähän nautittavaa. Aina jostain särkee, kaveritkin on vanhentuneet eikä voi enää pusikossakaan istua, kun ei sieltä pääse enää ylös.

Sain vihdoin lähdettyä kohti Ämyä ja kauhuissani kävelin avaran tilan poikki. Mitä jos joku tunnistaa Mitä jos näen tuttuja? Muuten se olisi voinut olla hauskaakin mutta minusta on tullut vanha jäärä, setämies tai tätihenkilö, miksikä sitä haluaakaan sanoa, sitten edellisen Ämyn. Pelkäsin kuollakseni sitä, että joku vanha ystäväni tulee ihmettelemään, miksi en juo olutta, missä kaikki ”muut” on ja miksi olen nyrpeä, missä jatkot ja niin edelleen.

Pääsin ystävieni luokse anniskelualueelle ja näin vain muutamia tuttuja mennessäni. He eivät nähneet minua, joten huokasin helpotuksesta. Istuimme turvassa anniskelualueen nurkassa ja vain muutamia tuttuja kävi tervehtimässä turvanurkassani, harva onneksi vilkaisikaan sinne päin.

 Mutta auta armias, kun lähdimme pois ja astuin ensimmäisen askeleen kaljateltan ulkopuolelle, oli tuttujen tulva kauhistuttava! Moi moi siellä ja moi moi täällä, joka puolella moi moi! Ajattelin, että saan pian järtslaagin kunnes tajusin, että voin aina yrittää puhua ystävälleni hyvin intensiivisesti, jolloin en näkisi kuin ystäväni kasvot. Se helpotti jo hiukan, kunnes seisoimme keskellä lavan edessä olevaa hiekkakenttää kaikkien nähtävillä. Enää en voinut paeta.