Voimakas ja hyökkäävä tanssiteos Nasty herättää näkemään naiseuden korttipelin kiemurat
Koreografi on ollut tätä teosta tehdessään todella vihainen. Susanna Leinonen Companyn tanssiteos Nasty
rysäyttää katsojan silmien eteen tunnin verran raivoa, aggressiota, uhmaa ja ihmisten välistä pahuutta. Teos
käsittelee naisiin ja erityisesti naisten kehoihin kohdistuvia odotuksia, hyökkäyksiä ja rajoituksia piirtämällä
ne esiin taidokkaan tanssin ja osittain myös sanojen kautta. Teoksen teema tuskin voi jäädä epäselväksi,
vaikka katsoja ei olisi etukäteen siitä mitään lukenutkaan, niin rautalangasta asia lavalla väännetään – sekä
hyvässä että pahassa.
Nasty on saanut ensi-iltansa vuonna 2018, mutta edelleen, kuusi vuotta myöhemmin, sitä luonnehditaan
käsiohjelmassa ”pysäyttävän ajankohtaiseksi”. Käsiohjelmassa siteerataan myös koreografi Susanna
Leinosta, joka tuolloin kuusi vuotta sitten on todennut näin: ”Elämme pelkojen keskellä, jotka liittyvät
moniin asioihin ilmastonmuutoksesta poliittiseen populismiin. Kriiseihin liittyy usein kiristynyt naisten
kontrolloiminen: käytöksen, pukeutumisen, tekojen ja kehojen.” Haluaisin sanoa, että jotain on kuudessa
vuodessa muuttunut, että jokin naisten asemassa on liikahtanut ja muuttunut parempaan tehden Nastyn
kaltaisesta teoksesta vähemmän ajankohtaisen, mutta kaukana siitä. Maailma kärvistelee edelleen kriisien
keskellä, jotka usein osuvat kovimmin naisiin ja murentavat heidän asemaansa entisestään. Vai miten menee
naisilla Afganistanissa, Ukrainassa tai Gazassa? Mitä kuuluu naisille aborttilainsäädäntöä kiristävässä
USA:ssa, jossa avointa naisvihaa julistamalla pääsee presidentiksi asti? On syytäkin olla vihainen; siihen oli
syytä vuonna 2018 ja siihen on syytä edelleen nyt, vuonna 2024.
Teos käsittelee teemaansa tanssijoiden virtuoosisen liikkeen sekä vaikuttavien, aisteja hätkähdyttävien
visuaalisten elementtien ja äänisuunnittelun kautta. Naiseus ja sen kipu ja ristiriidat välittyvät teoksen viiden
naistanssijan (Phet Haanpää, Aura Tiira, Ninni Niemikunnas, Aino Päivike ja Tatiana Urteva)
kehoissa ja liikkeessä. Jokaisella tanssijalla on omanlaisensa keho, liikelaatu ja läsnäolo, jotka kuoriutuvat
esiin teoksen mittaan. Teoksen alkupuolella tuntuu, että katson anonyymejä, minuudesta riisuttuja tanssijoita
– ikään kuin he olisivat vain hyvin harjoitettuja kehoja eivätkä ihmisiä ollenkaan. ”Nudea lihaa”, kirjoitan
muistiinpanoihini ja koen vaivaantuneisuutta asetelmasta, jossa tanssijat huhkivat lavalla ja minulla on lupa
katsojan ominaisuudessa heitä pehmeältä penkiltäni pimeyden suojista pällistellä. Joskus on kuitenkin hyvä
olla vaivaantunut ja tulla tietoiseksi omasta esineellistävästä katseestaan. Teoksen edetessä tanssijoista
kuoriutuu enemmän yksilöitä ja inhimillisiä. He väsyvät ja aiemmin äänettömästi, vaivattomasti lattian yllä
lipunut liike alkaa pitää ääntä itsestään: askeleiden annetaan tömähtää, ihon läiskähtää lattiaan eikä liikkeen
ja ponnistuksen aiheuttamia ähkäisyjä enää peitellä.
Nasty on tanssiteos, jossa hyödynnetään myös puhetta ja sanoja. Puheella haastetaan katsojaa tulemaan
tietoiseksi omasta katseestaan ja siitä, millaisia mielikuvia ja assosiaatioita tanssijoiden liike tuottaa.
Puhekohtaus ottaa kantaa naiskehojen jatkuvaan seksualisointiin: tietyt naisten liikkeet ja ruumiinosat
nähdään lähes poikkeuksetta seksuaalisina, vaikka ne eivät läheskään aina ole sitä. Teoksessa on myös
toinen, visuaalisesti erittäin vaikuttava kohtaus, jossa paikallaan seisovan tanssijan kehoon ja samalla koko
lattiaan heijastetaan nopeasti vaihtuvia, halventavia sanoja ja ilmauksia: huora, slut, cock tease, ugly,
jakorasia, possu, cunt, ja niin edelleen – haukkumasanojen vyöry vain jatkuu ja täytyy olla suorastaan
synkeän vaikuttunut siitä, miten luovasti ja monipuolisesti naisia voidaankin lyödä sanoilla. Havaitsin myös,
että vaikka suurinta osaa sanoista en onneksi koskaan ole kuullut käytettävän minusta itsestäni, tuntuvat ne
silti koskevan suoraan myös minua – koska olen nainen. Näiden sanojen keskellä olen kasvanut, jatkuvassa
tietoisuudessa siitä, että jos pelaan korttini naisena väärin, jonain päivänä ne voidaan osoittaa päin naamaa
myös minulle.
Nasty tuntuu teokselta, joka ei jätä katsojalle kovin paljon tulkinnanvaraa. Teos nostaa kissan (naisten
aseman) pöydälle, ja se kissa näyttää rumalta. (Esteettisesti teoksessa on kylläkin paljon kaunista:
vaikuttavaa liikettä, kauniita kehoja.) Jäin pohtimaan, olisiko teos pärjännyt vähemmälläkin osoittelevuudella
tai julistavuudella; paikoin olisin kaivannut, että katsojalle olisi annettu mahdollisuus myös koreografin
itsensä näkökulmasta ”väärään” tulkintaan asioista. Mutta toisaalta: mitä vikaa oikeastaan on
osoittelevuudessa? En toivo, että kaikki teokset ovat sellaisia, mutta onhan osoittelevuus yksi mahdollinen
estetiikka, ja ihan tehokas sellainen. On myös virkistävää, että joku seisoo niin vankkumattomasti oman
sanomansa, oman vihansa takana ja pakottaa katsojan ymmärtämään sen vaikka väkisin. Koska jaan teoksen
taustalla kuplivan vihan, aggression ja turhautumisen, katsomiskokemus oli puhdistava, mutta ei järin
toiveikas: Nasty esittää ongelman, ei ratkaisuja siihen.
Susanna Leinonen Companyn Nasty esitettiin Hämeenlinnan teatterissa 3. ja 4.5.2024.
