Olin odottanut lähes täyttä salia, sillä esiintyjän kummatkin osapuolet sekä Hannibal että Hot Heros, ovat tuttuja monelle yhdessä ja erikseen. Odotukseni oli täysin väärä. Paikalla oli kourallinen ihmisiä, järkyttävää! Hämeenlinna pystyisi varmasti parempaankin!

Keikka alkoi rauhallisesti mutta mukaansatempaavasti. Saksofonisti Sami Sippola, kontrabasisti Ville Rauhala ja rumpali Janne Tuomi loivat upean tunnelman keikan alusta loppuun.  Sippola soitti fonia niin monipuolisesti ja rohkeasti, että muutaman kerran oli pakko hieraista silmiä (ja korvia), että oikeastiko tuollaisenkin äänen saa fonista pihalle ilman, että se särkyy tai sattuu korvaan.

Keikan aikana moneen otteeseen leuka loksahti auki jännittävien, oivaltavien ja kokeilevien mutta silti niin harmonisten ja viehättävien kulkujen ja siirtymien vuoksi. Funkahtavaa reggaeseenkin toisinaan taipuvaa, yllättävää ja samaan aikaan lempeää jazzia, joka ei kerskaillut taiteellisuudessa tai äänen rujoudella vaan oli enemmänkin läsnä, paikallaan ja sanomaansa varten.

Myönnän, että myös Hannibal onnistui yllättämään keikan edetessä. Osa sanoituksista muistutti vuosikymmenten takaista Soul Captain bandia, jota kaihoisana teini-ihmisenä kuuntelin ja uhosin itsekseni tuulimyllyjä vastaan.

Hannibal käytti erilaisia laulun muotoja, mikä teki keikasta progressiivisen. Aluksi oli vähän lempeämpää perinteistä laulantaa, kuiskintaa ja vähän luentomaista puhelauluakin mutta viimein päästiin kunnon paasaukseen ja ganstarapin tunnelmaan. Hannibalin sanoituksissa ja tyylissä oli vahvaa poliittista sanomaa, kantaaottavuutta ja ideaakin. Monipuolisuudessaan virkistävää.

Jazzin ja rapin yhdistäminen oli yllättävän luontevaa varsinkin funkkiin taipuvissa kohdissa ja voimakkaassa tunnelmassa. Erityisen hyvin toimi saksofonin ja laulun yhteispeli, enemmänkin sellaisen yhteisen karisman ja jännitteen luomista olisi voinut olla.

Hot Herosin muusikot ovat tehneet musiikkia laajasti popin, rockin, rootsin ja jopa iskelmämusiikin ja muusikoiden parissa. Hot Heros nähtiin edellisenä kesänä niin ikään suistolla mutta sillä kertaa iskelmälaulaja Janne Laurilan kanssa. Suomalaisen freejazzin järkäleeksi tituleerattua Hot Herosia kannattaa ehdottomasti kuunnella livenä mutta alkuun vaikka tämäkin video antaa osviittaa kokoonpanon tuotannosta.

Oma suosikkini Hannibal ja Hot Herosin yhteissoitannasta oli ehdottomasti biisi Tässä ja Nyt.

Parisen viikkoa aiemmin suistolla oli LinnaJazzin vuoden ensimmäinen klubikonsertti. Teppo Mäkysen the Stance Brothers, joka yhdisteli eri musiikkityylejä samplejen avulla. Tyyleinä oli ganstarappia sekä funkkia, jotka toivat vivahteikkuutta musiikkiin. Selkeästi salonkikelpoisempi The Stance brothers veti myös yleisöön jazzin pikkutakkiväkeä, jota ei näkynyt Hot Herosin keikalla kahta lukuun ottamatta. Liekö kyse siitä, että Hannibal ja Hot Herosin ote on kaukana akatemiseesta ja siinä on toisenlainen alkukantainen ja raakakin suhtautuminen niin elämään kuin musiikkiinkin, eikä pakettikaan ole yhtä siloteltu.