Teppo Mäkynen – rummut
Mikko Antila – vibrafoni
Ilari Mäkelä – koskettimet
Tapio Backlund – basso

Linna-Jazz klubin ensimmäinen konsertti oli Suistolla 9.2.2024 Teppo Mäkysen The Stance Brothers.

Teppo Mäkynen työskentelee työhuoneellaan Kaapelitehtaalla, jossa myös The Stance Brothersin levy sai alkunsa. Projekti oli alkanut jo vuosia aiemmin ja edellinen levy julkaistiin 2007. Halu vetäytyä tekemään musiikkia yksin oli herännyt uudelleen 2020 ja pyyntö Stance Brothers konseptin levystä oli heitetty ilmoille. Korona-aikana paluu Stance Brothersin pariin oli luontevaa, sillä ihmisiä oli hankalaa tavata ja tiivis työskentely omalla työhuoneella oli mahdollista, Mäkynen kertoi konsertin alussa, Sami Pekkolan haastatellessa häntä.

The Stance Brothers perustuu Suomen ehkä kysytyimmän rumpalin Teppo Mäkysen kappaleisiin, joita hän on työstänyt sämplätystä (termin selitys tekstin alla) hip hop musiikista sekä erilaisista syntetisaattorin äänistä (synasoundi). Eri aikakausien musiikkia ja eri tyylilajeja sujuvasti yhdistelevä musiikki saa lisämaustetta synasaundeista (termin selitys tekstin alla), jotka tuovat mieleen 2000-luvun tanssimusiikin kuten Zladin Supersonic Electronik -kappaleen.

Yhtye ja sen konsepti on erilainen kuin perinteinen toisiinsa sitoutunut yhtye. Stance Brothers perustuu Mäkysen musiikkiin, jota hänen johdollaan soittavat nuoret muusikot, joilla on tuore näkemys ja visio kappaleiden etenemisestä. Se tekee musiikista ja sen rakentumisesta entistä mielenkiintoisempaa ja pitää tietysti myös Mäkysen otteen tuoreena.

Olemme monesti tottuneet siihen, että yhtye on ikään kuin pysyvä asia ja sen jäsenet joko eroavat tai koko yhtye hajoaa, jokin draama jäsenten vaihtumiseen liittyy. Stance Brothersissa musiikki menee pysyvyyden edellä ja tulkintani mukaan elää vapaasti soittajiensa käsissä ja löytää uusia uria kasvattaa itseään valmiiden kappaleiden pohjalta. Pekkola kysyi Mäkyseltä, ovatko aiemmat soittajat mustasukkaisia uusista, johon Mäkynen vastasi toivovansa, että näin on vaikkei selkeitä viitteitä asiasta ole tullut esiin.

Seisoin konsertin aluksi pylvään takana, en siis nähnyt lavalle. Ajattelin perihämäläiseen tapaan, että ei minun mitään täältä tarvitse nähdäkään, kuuntelemaanhan tänne tulin. Ajatus toimi aluksi ihan hyvin, kunnes yleisö alkoi naurahdella enkä mitenkään ymmärtänyt, mistä on kyse. Hivuttauduin sivummalle ja yllätys oli aikamoinen, kun pylvään takaa paljastui toinen toistaan iloisemmin hymyileviä ja nauravia muusikoita.

Konsertti alkoi hapuilevalla biitillä, josta ei meinannut saada otetta. Se muistutti ensimmäisten soivien lastenkirjojen pimputtelua, jossa oli jokin rikkinäinen toinen ääni. Kappale oli selkeästi myös yleisön virittelyä ja hakemista, sillä seuraavassa hetkessä oltiin jo täydessä vauhdissa etenevän ja eloisan musiikin keskellä.

Mikko Antila soitti vibrafonia niin innoissaan, että pelkäsin itsekin ryhtyväni heiluttamaan käsiäni silkasta myötäinnostuksesta. Hän hyppi, nosteli käsiään ja nauroi sekä itsekseen että muille soittajille, lähinnä Ilari Mäkelälle, joka oli hänen vieressään. Mäkelää en valitettavasti onnistunut näkemään kuin kaksi kertaa, sillä lavan oikea puoli jäi pylvään taakse hivuttautumisyrityksistäni huolimatta. Kuulin kuitenkin muissa pöydissä puhuttavan hänestä iloissaan, ”hei kato ny, ihan kreisi toi synaheebo”. Uskoin, sillä meno oli sen mukaista. Kieltämättä mieleen nousi George Duke, jonka soitanta todella on ihan kreisiä ilmeistä lähtien.

Soittajien keskinäinen kommunikointi oli virkistävää seurattavaa, vaikka jazzille tyypillistä onkin esiintyä iloluontoisesti ja äänien tuottamisesta nauttien, voi se joskus olla uuvuttavaa ja ehkä teennäistäkin. Mäkynen oli onnistunut löytämään kokoonpanon, jonka jäsenet selkeästi innostivat toisiaan entistä villimpään menoon mutta saivat myös yhteyden yleisöön, jossa lämmin ja lempeä tunnelma levisi nopeasti.

Konsertin edetessä löytyi enemmän ja enemmän hiphop-soundeja ja selkeitä rytmejä. Myös brasilialaisen funkin vaikutus ja elementit oli löydettävissä, mikä lisäsi karnevalistista tuntua. Jopa pelimusiikille tyypilliset elementit nousivat esiin selkeinä ja johdattelevina. Ne toivat musiikille rakennetta rumpujen ohella. Jokainen kappale sisälsi uudenlaiset rytmit ja viitteet muihin artisteihin, mikä piti kappaleet kiinnostavina ja raikkaina. Ajoittain Madlibin tuotannolle tyypilliset samplet nousivat enemmän esiin ja värittivät tunnelman funkahtaviksi.

Konsertin puolenvälin tienoilla musiikki tuntui rikkoutuvan ja halkeilevan sekasorroksi. Samalla tavalla kuin maalatessa joskus innostuu niin, että kaikki on yht´äkkiä harmaata mössöä. Hienosti homma saatiin aina kasaan ja takaisin raiteille. Emmekä voi tietää, kuuluuko se asiaan.

Konsertissa musiikki tuntui vapaalta, sen esittäjät ja kokijat tuntuivat vapailta. Huomasin, että ajatukset ja tunteet saavat olla valloillaan ja mieli lepää. Aivot saivat tarpeeksi informaatiota siihen, että keskittymistä ei tarvinnut palautella takaisin musiikkiin. Vaihtelevat samplet ilahduttivat mieltä ja synasoundit loivat elävöittävää vaihtelua.

Musiikki rakentui niin hyvin yhteen, että se oli aika-ajoin enemmän soljuvaa äänimassaa kuin usean soittimen muodostamaa etukäteen mietitty kappale.

 Kun konserttia oli kulunut puolitoista tuntia sanoi Mäkynen viitaten Pekkolaan: ”Sami sanoi, että soittakaa niin kauan, kun haluutte, menkää vaan jos jollain on saunavuoro” . Siitä puolen tunnin kuluttua hän sanoi:
 ” nyt olis vielä yks tulossa, kyllä meijän on saatava soittaa kaikki mitä tulee” .

Konsertti kesti siis reilut kaksi tuntia ja vielä lähtiessäni lavalle nousi soittajia. Seuraavalla kerralla varaan selkeästi enemmän aikaa mikäli konsertti venyy ja etsin heti alkuun paikan, josta näkee koko lavan.

Voit lukea Linna-jazz klubeista sekä Stance Brotherista lisää täältä.

Sample: Sample on nauhoitettu äänipätkä, joka on irrotettu jostakin muusta osasta, joko musiikista tai äänimaisemasta. Sitä käytetään rakentamaan kappaleita ja ikään kuin omana instrumenttinaan. Lue lisää sampleista ja sämpläämisestä täältä.

Sämplätty tarkoittaa sampleista kasattua tai samplejen pohjalta tehtyä, sämplääminen on laaja käsite, jossa ikäänkuin rakennetaan musiikkia tai sen osia sampleja käyttämällä.

Synasoundi: Syntetisaattorilla tehty ääni, joka usein on konemainen tai poikkeaa muista soittimista. Pelimusiikissa ja diskomusiikissa on usein selkeitä synasaundeja. 90- ja 2000-luvun synasaundeilla on omanlaisensa tyyli, joka muistuttaa esim. avaruusääniä.